torstaina, maaliskuuta 14, 2013

Koirahommia ja puutarhahaaveilua

Sain vihdoinkin hommattua kunnon vetovyön Moskulle. Aiemmin käytössä oli joku matkalaukun vyö, joka rajussa vauhdissa tuntui uppoutuvan selkärangan poikki ja joskus aukesi kesken juoksulenkin.

Nyt siis ostin Zero- Multifunction vyön ja äsken kokeiltuani totesin hyväksi ostokseksi. Jäällä mentiin aika haipakkaa, minä perässä sukset jalassa ja Mosku juoksi edellä. Käskyjen opetteluun pitäisi tosin panostaa enemmän.

Erihyvä vetohässäkkä.
Toinen uusi juttu on herkkupalat. Lähikirppiksellä on pöytä, jossa myydään selvästikin eläinkaupan "jäämistöä" todella edullisin hinnoin. On valjaita, hihnoja, kuppeja ja kippoja. Ostin sitten kissojen raksuja meidän koiruuksille palkitsemista varten. Tuntuu olevan parasta herkkua maailmassa!

Nami nami!
Koska olen viheltämisen suhteen vajavainen yksilö (ei vaan tule mitään vihellystä suusta, vaikka olen kuulkaas treenannut)on ollut pakko kokeilla kaikki mahdolliset koirapillit läpi. Nyt osui ja upposi, ääni on ihan älyttömän kova ja koiruudet tulee heti ensipuhalluksella luo! Pilli tuli kuolinpesästä ja on ihan mielettömän hieno! Puiseen pilliin on kaiverrettu vuosiluku 1935. Nyt voi todeta, että vanhassa vara parempi!




Ääntä piisaa!

1935
Puutarhahommia odotellessa tilasin itselleni Opinellin puutarhaveitsen, siemeniä ja idätysastiat. Niistä lisää tuonnempana. 
Kesäheila nro 1.
 

keskiviikkona, maaliskuuta 13, 2013

Ruokaa ja sen sulattelua

Ruoka on minulle todella tärkeä asia, ehkä liiankin. Toiset syövät elääkseen ja toiset taas elävät syödäkseen. Kuulun selkeästi tähän toiseen ryhmään. Ajattelen ruokaa silloinkin, kun en sitä valmista tai syö. Nautin hyvistä ruokakuvista, luen ruokaohjeita ja verkoilla käydessä jo mietin miten kalan ruuaksi laittaisin.

Nyt odotan villivihanneskautta alkavaksi. Toukokuuhun tuntuu olevan loputon matka, nytkin sataa lunta. Viime keväänä näin ensimäiset korvasienet pääsiäisenä. Odotan horsmien versojen nostavan päänsä maan läpi, nokkosten nuoria maukkaita lehtiä, koivun mahlaa ja vuohenputkia. Odotan myös ahvenia katiskasta ja kutuhaukia rantakaislikoista. 

Odotellessa kevätherkkuja, olen treenannut kahvakuulalla voimaa ja juosten kestävyyttä. Haluaisin olla vahva. 

Tässä vähän viimeaikojen herkkuja.

Raviolit korvasienitäytteellä.

Nokkospastaa.

Focaccia.
 

sunnuntaina, maaliskuuta 10, 2013

Vaihtelevaa

Parissa päivässä kaikki voi olla toisin. Ensin myrskyää, sitten paistaa aurinko. Niin se käy sään ja muunkin elämän kanssa.
Lunta vaakatasossa, ihan kamala myräkkä.

Voiko kauniimpaa säätä olla?
 Kuvilla väliä kaksi päivää. Molemmilla reissuilla tuli kalaakin.

Kävimme muuten 10 vuoden tauon jälkeen kaksistaan syömässä ravintolassa. Jyrki Sukulan tekemä ruokalista oli hyvä. Söin ylikypsää karitsaa ja ruohosipuliohraa juureksilla. Annos oli tosi iso, mutta kaiken jaksoin ja vielä jäätelöä jälkkäriksi. Teki hyvää.
 
 

keskiviikkona, maaliskuuta 06, 2013

Metsässä

Koirat nautti, käytiin lumikenkäilemässä kolmen kilometrin lenkki.







maanantaina, maaliskuuta 04, 2013

Hiihtoloman kohokohta

Kohokohta oli siis se, että kävin ihan ilman miestä kokemassa verkon. Osasin. Tietenkin juuri tällä reissulla ei ollut ruokakaloja, mutta hankikanto oli. Koirat ja lapset ottivat kaiken ilon irti.
Hankiainen on ihan ykköstä!


Ja toinen juttu. Löysin hyvän viinin alkosta, jota en ole aiemmin maistanut. Chileläinen tietysti, täyteläinen ja roteva.  Mistä tulikin mieleen, että minä en enää kovin roteva ole. 7 kiloa on nyt lähtenyt siitä, kun päätin tiputtaa painoa ennen joulua. Nyt en enää yritä pudottaa, vaan pysyä tässä. Juoksu maistuu ja kuulan heilutus alkaa taas tauon jälkeen tällä viikolla. 

Paljon tuli myös kuunneltua musiikkia hiihtolomalla. Ismo Alangon uusi levy on ihan mieletön! Sielun Veljet on muuten ihan eka bändi, minkä keikalla olen ikuna ollut. Olen aika iloinen siitä edelleen, muistan mitä minulla oli päällä ja muistan kuinka tanssin kanoottilaulua. 

perjantaina, maaliskuuta 01, 2013

Loma?
 
 Me ei tehdä hiihtolomalla yhtään mitään. Ei niinku oikeesti mitään. Herätään aamulla koiria kusettamaan ja lastenohjelmia huudattamaan niinkuin joka helvetin aamu kouluaikaankin. 
Miehelle järjestyi upeasti juuri tälle ainoalle viikolle, jolloin oltais jossain voitu käydä, työreissu. Tympii. Koiria (Moskua) ei voinut minun lapsuusmaisemiin ottaa mukaan, kun se on niin jotenki hanakka lähtemään hajujen perään ja siellä on lähistöllä kaks koiraa. En jaksa sitä tappelua. Ja eihän tuota roikaletta kukaan koiraton halua sisälle kotiinsa, kun hännänheilautuksella saattaa ihanat koristeposliinit tipahtaa hyllystä.
 
No ollaan *** kotona.

Muutenkin on vähän *** fiilis. Kaipaan muutoksia elämään. Tympii. Tympii ihan ***. Ainoa asia tällä hetkellä, mikä tuntuu hyvälle, on juoksu. Vaikka pidin siitä hommasta liki 3 viikon tauon, on askel kulkenut. Tällä viikolla kaksi reilua kolmen kilsan lenkkiä ja eilen 4,5km. Ei yhtään kävelyä väliin. Yritän pidentää lenkkejä pikkuhiljaa.
 
Minä inhoon lomia. Ainoa asia, mikä pienituloisuudessa on hanurista, on lomat. Nyt jos olis hilloo, olisin vuokrannu meille kotiin koiravahdin ja lähteny livohkaan lasten kanssa.
 
Kohta on kesä.
 

maanantaina, helmikuuta 25, 2013

Askartelua

Joskus on pakko näperrellä. Ihan pakko.



 Tässä on matskuina ajopuut, joita nyt sattui varastossa olemaan (ai mitenniin kerään liikaa kaikkea?), mäyrän kallo, nahkaa ja puuhelmiä.


 
Tässä on nahkaa, höyheniä ja hauen selkänikamia.

sunnuntaina, helmikuuta 24, 2013

Raskas viikko

Tein viikon ajan 11 tuntisia työpäiviä. Pisin istumahetki kesken päivän oli 3 minuuttia. Näin yhtenä päivänä ikkunasta, että aurinko paistoi.  Oli kyllä ihan hanurista koko viikko. Olen valmis nyt entistä kovemmin tekemään kaikkeni omavaraisuuden eteen, ettei tarvitsisi tehdä mitään sellaisia työkeikkoja, joista ei oikeasti nauti. 

Olen ajatellut ryhtyä vähentämään lihan syömistä. En hevosenlihakohun vuoksi, vaan yleisesti lihan laadun takia. Pyrin tilanteeseen, etten ostaisi lihaa ollenkaan kaupasta. Tuleehan tuota kalaa järvestä. Tänäänkin kaksi kuhaa.

Vauhti päällä järven jäällä.

Kah, kuhia.
 

lauantaina, helmikuuta 16, 2013

Vaihtelevaa

Olen ajautunut kummallisesti tekemään mitä omituisempia hommia. Osaan olen opiskellutkin, luulen siis osaavani. Mutta osa ns. työtehtävistä on sellaisia, mihin vaan solahdan suuren suuni ansiosta/takia.

Esimerkkejä:

  Nettisivujen teko eräälle seuralle. (Vihaan melkein kaikkea tietotekniikan kanssa sähläämistä. En osaa. Saan koneet sekaisin tahtomattani.)

  Logon suunnittelu samaiselle seuralle. (Hauska homma, olivat tyytyväisiä. Käytin tusseja ja paperia, en tietokonetta.)

  Valokuvaajan homma survival-koulutuksessa. (Omaksi iloksi olen kuvannut. Räpsin vaan. Ei minulla todellista tietoa ole mistään aukoista tai valotuksista.)

  Nyt alkaa kokin pesti. Olenhan minä toki ruokaa laittanut, mutta en yli 20 hengelle kerrallaan. Yksin. 


Laskut vaan on pakko maksaa, vaikka miten paljon mielummin hengailisin koirien kanssa vaikkapa metsässä.

Kuka grillaa?
    

keskiviikkona, helmikuuta 13, 2013

Retkikuume

Aiomme ensi kesänä lähteä Lappiin lasten kanssa. Bensarahoja on säästetty jo tovi, kaikki kolikot pyöräytetään matkarahapurkkiin.

Kohde on vielä hakusessa. Lemmenjoki on toki ihana paikka, mutta jossain muuallakin olisi jo mukava käydä. Nuorin jaksaa kävellä kyllä ainakin viisi kilometriä kerrallaan, mutta haaveena olisi vaikkapa yhden tai kahden päivän tarpomisen jälkeen laittaa teltta johonkin järven/puron varteen ja nautiskella. Kalastus on kaikille lähellä sydäntä. Ja kauniiden kivien keräily. Pöyrisjärvi?  Antakaa viisaammat vinkkejä.

Kuhaa on tullut. Laskin että 26 kuhaa tänä talvena. Reissusta kotiutumisen jälkeen oli oikea peto, yli kuusi kiloinen möhkäle!


 Mutta ennen ensi kesää aiomme käydä miehen kanssa kahdestaan parin yöseudun hiihtoretkellä Päijänteellä. Suih suih.

lauantaina, helmikuuta 09, 2013

Lemmenjoella

Olin mukana auttamassa kaikissa käytännön hommissa Lemmenjoella järjestetyssä arktisten olojen selviytymiskoulutuksessa. Kahdeksan lentoalan ihmistä tuli opettelemaan mitä tehdä, jos tapahtuu onnettomuus ja täytyy selviytyä lumessa ja kylmissä olosuhteista.

Opetimme heille kaikkea hiihdosta nuotion sytyttämiseen. Yksi yö piti viettää itse rakennetussa suojassa. Pakkasta oli 35 astetta! Se oli eksoottinen kokemus etenkin Singaporen asiakkaille...



Joenkielinen.

Sufetta.

Rapsakka keli.

Ahkun tuvan rantasauna.

Näkymät Kaunispäältä.
  

perjantaina, helmikuuta 01, 2013

Lemmenjoelle

Aamulla on lähtö, minut haetaan seiskan kantturoissa. Kaikki paitsi matkaeväät on pakattu. Jännää.

Kengät ja rukkaset on rasvattu, valmiina seikkailuun!

  

tiistaina, tammikuuta 29, 2013

Huoltoa

Lasten ja aikuistenkin ulkoiluvarusteet saa kummasti lisäaikaa Greenland-vahalla. Maailmankaikkeuden helpoin ja siistein tapa on kuumentaa vaha kiinni föönillä.
Neiti nuorimmaisen polvet ja hanuri kaipaa huoltoa.
Föönin ainoa tehtävä meikun käytössä.
 Ja tässä terveellinen aamiainen/välipala/iltapala. Mustikoita, banaania, rahkaa, jugurttia, kauraleseitä - - - brm brm, päälle siemeniä, talkkunajauhetta, kaurahiutaleita tai mistä tykkää milloinkin.


Hyvää!




Uusi kirppislöytölamppu. Varmaan alunperin Hercule Poirotin työpöydältä.

maanantaina, tammikuuta 28, 2013

Vaihtotalous

Olemme villasukkien suurkuluttajaperhe. Etenkin aikuiset. En ole yli vuoteen-puoleentoista käyttänyt tavallisia sukkia. Jalkani ovat voineet tosi hyvin sen jälkeen, ei ole tarvinnut vuolla juustoa saunareissuilla.

Nyt kun kuhaa alkoi tulemaan, annamme sitä anopille villasukkia vastaan. Minulla ei vieläkään suju sukkien neulominen kovin hienosti, joten tämä on loistava järjestely.

Viimeksi verkossa oli 8 kuhaa! Ennätysmäärä, reilu 10 kiloa ruokaa. 
Ihan hullua.
   

perjantaina, tammikuuta 25, 2013

Ruokaa

Olen alkanut saamaan taas lempimateriaaliani ruuaksi, kuhaa. Kokeilen aina erilaisia virityksiä ja leikilläni mietin, mikä kelpaisi kalaravintolaani tarjolle.

Tämä on sellainen, mikä miellyttää lapsia. Teen periaatteessa siis tuoreesta kuhasta kalapuikkoja.

Verkkoapulainen, aina yhtä kiinnostunut.

Köllikkä 2,5kg.


Ei jääny munat pataan.

Tomaattimehupatongit.

Maissilastukuorrutus.
Ensin jauhoja (ruis, ohra ja vehnä).

Sitten munaa.


Maissihiutale-korppujauho-mausteet.

Ta daa, ääntä kohti.
 

keskiviikkona, tammikuuta 23, 2013

Sattumuksia

Johan oli päivä eilen. Melkein olis maanantaiksi voinut kuvitella. Aletaan alusta.

Aamulla ajoin 15km palaveriin, missä suunniteltiin pääsiäisen ohjelmapalveluja. Sen jälkeen hengailin, kävin ostamassa aurinkolasit liikuntahommia varten (lähinnä nyt hiihtoa, ihan hirveen rumat lasit) ja kuskasin kirppikselle lisää tavaraa. Hinnoittelin ja siivoilin myytäviä myyviksi.

Kirpputorilla törmäsin kollegaan, joka varmisti työkeikan Lemmenjoelle ensi kuun alussa!!! Viikoksi lähden valokuvaajan roolissa seuraamaan eräänlaista survival-koulutusta, missä on porukkaa ympäri maailmaa mukana. Olen haltioissani!

Kirppikseltä menin katsastamaan autoa. Sitten kosahti. Ei menny läpi. Kaiken kukkuraksi en ollut tajunnut käyttää tarkastuksessa oikeana päivänä, joten auto sai yhden päivän ajoaikaa. Tämä lysti maksoi 93 euroa. Oli itkuraivarit lähellä, mutta hillitsin itseni (Lemmenjoki takaraivossa). Ajoin suoraan korjaamolle ja jätin auton sinne. Huristin bussilla kotiin ja peruin seuraavan työpalaverin.

Kotona söin ja huilasin hetken. Päivän viimeiseen työpalaveriin suihkaisin hiihtämällä otsalamppu päässä. Ja se palaveri poiki 8 päivän työputken! Kotimatkalla oli mahtava kuutamo, hanki kimalteli kristallimerenä.



Yöllä näin levottomia unia. Olin ulkomailla lomalla, lähdin tutkimaan kaupunkia. Kun palasin, oli hotelli tyhjä. Aalto oli pyyhkäissyt kaikki ihmiset ja huonekalut mereen, jäljellä oli märkää hiekkaa ja miljoonia simpukankuoria. Minä riemuitsin siitä, että olin lähtenyt ajoissa kaupungille.