Hiihtoloma
Mukavastihan se meni hiihtolomareissu.
Lapset pääsi mummon ja ukin luo ja touhua riitti. Oli raktorihommia, mönkijähommia, moottorikelkkahommia, potkuriajelua, pulkkamäkeä, hiihtämistä, herkuttelua, rantasaunassa saunomista, navettahommia, koiran ja hevosen ihmettelyä.
Almalla tosin yskä paheni. Yöt menee rykiessä oikein urakalla.

Pois tullessa kävimme Jyväskylässä Tourujoen sorsia morjestamassa. Riitti ihmettelemistä!

FriikkisirkustaToisinaan tuntuu ihan tältä. Etenkin nyt. Oikeestaan ihan aina.
Huomenna lähden lasten kanssa mummolaan Heinävedelle. Mies jää töihin. Tänään on ollu niin kamala metakka ja hullunmylly kotona, että en tajua miten kestän huomisen ajomatkan ainoana aikuisena. Millä lapset sais tainnutettua kolmeks tunniks?
Perillä sitten on varmasti kivaa. Ukko pääsee moottorikelkkailemaan ja mönkijän kyytiin ja traktoriajelulle. Alma ei tykkää olla ulkona jos on kylmä. Ada viilettää serkkupojan kanssa. Joten minä varmaan möllöttelen Alman kanssa sisällä. Hoh-hoijjaa.
Saa nähdä montako päivää reissu kestää, mitään ei olla sovittu.

Kaikesta huolimatta varaudun olemaan pois netin ääreltä tiistaihin-keskiviikkoon asti. Otan ihanan kamerani mukaan ja otan paljon kauniita talvisia kuvia. Punaisia poskia ja laskiaisriehaa.

Ujo RaitanenTässä todistusaineistoa siitä, miten mopo karkaa toisinaan käsistä...

Pakkaspäivä
Tuli järjesteltyä vaatekaappi. Otin pois kaikki vaatteet, mitä en käytä jatkuvasti. Sama juttu pitäisi tehdä kaikkiin kaappeihin kaiken tavaran suhteen.
Yksi tavara minulla ainakin on, mistä en suostu luopumaan. Se on alla kuvattu taulu, jonka löysin roskiksesta 10 vuotta sitten. Jotenkin vaan tykkään siitä hirmuisesti. Naisella on niin rauhoittava katse.

Eilen haettiin vanhoista omenapuista muutama oksa maljakkoon. Kirsikkapuu on niin nuori, etten raaskinut ottaa siitä kun pari pientä oksaa. Jänikset ovat käyneet aika ahkerasti syömässä alaoksia kaikista puista. Pitäis tehdä jotain. Viimeyönäkin kävin pihalla kahdeksan surmanluotia-sarjan jäljeen, niin iso rusakko pomppi omenapuille parin metrin päästä minusta. Röyhkeitä ovat pirulaiset!
Tänään laitoin lasten kanssa herneenversoja tulemaan. Pesuvati ja kaksi kakkuvuokaa odottavat muuntautumista ruskeasta vihreäksi. Ihana aurinko, kun voi jo tehdä istutushommia.

Eilen karkasi mopo käsistä. En osaa neuloa. Neulomishistoriani rajoittuu ala-asteen pakollisiin lapasiin. Olen kuitenkin saanut hirmuisesti villalankoja ja keksin alkaa värkkäämään superpitkää kaulaliinaa. Telkkaria kuunnellessa sain puolitoista metriä jo tehtyä, illalla jatkan taas.

Ja tässä vielä uusin kirppislöytö, iso pullokori, jossa lukee LOIMAA.

Kisuja

Antiikkia antiikkia

Sinne se taas mies lähti, kolmeks päivää kaupunkiin hommiin. Aurinko paistaa ja olis ihana hiihtokeli, mutta ei oikein onnistu Ukon ja Alman kanssa kunnon lenkki. Lauantaina kävin Adan kanssa hiihtämässä noin 8km. En ollu hiihtäny seitsemään vuoteen. Se oli tosi mukavaa. Hiihdettiin rauhallista vauhtia, katseltiin maisemia ja nautittiin raikkaasta talvisäästä. Seuraavana päivänä oli kyllä paikat kipeinä, sen verran vähänlaisesti on tullu liikuntaa harrastettua viimeaikoina...
Haluaisin saada paikat järjestykseen. Siis kaikki lipastot ja laatikot ja kaapit ja hyllyt. En kestä sitä, että aina kun tarvitsee jotain (vaikka ruuvimeisseliä), pitää ensin puoli tuntia etsiä. Sitten jo unohtaa mitä piti tehdä. Minun unelmamaailmassa joka tavara olisi sille tarkoitetussa paikassa. Olen ollut aikuisikäni siisteyden ystävä, mutta mies ja lapset ovat kaikkea muuta! Mielestäni minua on jo tarpeeksi monta vuotta rankaistu sekasotkulla, nyt alkaisi olla jo miehen vuoro luopua sotkuisesta elämäntyylistä.
Olin suunnitellut suursiivousta ennen lasten surkuhupaisaa päivähoitokokeilua. Olisin yhden viikon lajitellut tavaraa ja järjestellyt silläaikaa, kun lapset on hoidossa. Ketuiks män. Aikalailla vaikeampi homma pienten avustuksella, nehän innostuu joka ruuvista ja mutterista kun hullut puurosta, ja haluaa saada leikkiä kaikella mikä ei oikeesti oo leikkimistä varten.
Minä ootan kesää jo ihan haltioissani. Tulis jo! Nyt kun aurinko paistaa, kuuluu linnunlaulua ja on pidemmät päivät, alkaa jo mieli olla väkisin kesässä. Minulla on hurjasti suunnitelmia.
Aion laittaa ison ison kasvimaan ja perunahalmeen. Rakennan aidan ympärille, koska täällä on hirveesti jäniksiä. Sitten laitan pari kukkapenkkiä ja yrttimaan. Kaikki lajikkeet yrtti- ja kasvimaahan olen jo miettinyt. Kukkapenkkeihin saan äidiltä perennoja, sillä on ehkä hienoimmat kukkaistutukset.
Sitten aion kesällä rapsutella maaleja vanhoista huonekaluista ulkona. Saa samalla aurinkoa (ensi kesänä paistaa aurinko joka päivä!) ja voi olla tehokas. En osaa maata auringossa, en vaan pysty siihen. En ole sellaista tyyppiä. Minun on pakko koko ajan tehdä jotain hyödyllistä, edes nyppiä rikkaruohoja jostain. En pystyisi viettämään lomaa makaamalla aurinkorannalla.
Kesä kesä kesä. Tule jo, vaikka minun mieliks. Haluaisin niin kovasti jo päästä heittämään uistinta kaislikkoon.

Somistelua
Tässä on nyt kuva siitä kellosta, jonka ostin olohuoneeseen antiikkimessuilta. Se raksuttaa rauhoittavasti ja lyö tasatunnein. Minulle tulee hyvä ja turvallinen olo, jos kuulen kellon tikitystä. Ehkä se juontaa juurensa lapsuuden kodista, jossa vanha kello oli aikaa näyttämässä.

Ja tässä mallia siitä, miten hienot etumerkit polkupyörissä ennen oli. On kuin koru!
Eilen ja toissapäivänä olin somistamassa uutta liikettä. Mies laittaa kaverinsa kanssa vanhan tavaran kaupan Jyväskylään. Autoin asettelemaan tavaroita paikoilleen, purin laatikoita ja laitoin tauluja seinille. Sain paikan myös omille käsitöilleni. Oli mukavaa hääräillä taas oikein kunnolla. On kuitenkin jo aikaa, kun lopetin oman liikkeeni. Ihmisiä ei ole ollut ikävä, tavaroita kylläkin.

Jippii jihuu!!!
Mies tuli kotiin. Se oli viikon työhommissa Jyväskylässä. Lapset alko olla jo niin ikävissään, että hyppivät suunnilleen seinille. Pakko myöntää, että oli minullaki ikävä karvanaamaa. Mutta lapsille isin poissaolo oli tiukempi paikka, onhan ne tottuneet siihen, että se on aina kotona. Koti-isänä mies oli nuorimman syntymästä lähtien, siis melkein kolme vuotta. Äiti paiski töitä ja tuli valmiiseen pöytään. Osat vaihtuu.

Löysin eilen taas kirppikseltä vaikkas mitä ihanaa. Alma sai vanhan keppihevosen. Parasta antia oli kuitenkin sata vuotta vanha huoneentaulu, jossa on aika optimistinen teksti: ELÄMÄ ON TAISTELUA KEHDOSTA HAUTAAN. Niinhän se on.
Löysin myös paljon vanhoja emalilautasia ja pari peltitarjotinta. Ja 60-luvun tanskalaisen muovituolin. Semmonen ihmekuppi, johon istutaan.
Vieläkin kyllä harmittaa, etten ostanut sodanaikaista jalkatukea. Siis sellaista Forrest Gump-meininkiä. Olisi kiva kerätä kaikkia omituisia vempaimia, tekoraajoja sun muita.

Täysiikuuuuuu-u-uuuu...
Jopas oli yö. Niin kirkas kuutamo valottomalla maaseudulla, että olisi nähnyt vaikka ratkoa ristikoita kuun loistossa. Vasta aamulla tajusin harmitella, etten ottanut kuvia. Tähtitaivas oli ihan mieletön. Tuli aika rauhallinen olo kun sitä tuijotteli.
Luin juuri eräästä blogista, että on tullut niin paljon ilkeitä sanoja palautteeksi, että kirjoittaja lopettaa koko touhun. Onpas typerää. Ja minä aina vaahtoan siitä, ettei kukaan varmaan edes lue minun juttuja, kun ei tule palautetta. Maailma on omituinen paikka. Jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, voisi ihan vaan pitää kaiken sisällään. Minulla oli joskus autossa kasetti, jossa oli mahtava kappale: Pakoon pahaa maailmaa, kavalaa maailmaa, pois sinut vien. Esittäjä oli Danny ja kasetti joku Finnhits. Vanhat kotimaiset iskelmät ne on mainioita. Niissä on aina joku tarina, eikä hoeta samaa lausetta alusta loppuun, niinku nykyhiteissä. En jaksa kuunnella uusia iskelmiä, en yhtään!
Mitenhän tässä maailmassa pärjäisi? Kuten on jo selvinnyt, olen maalta kotoisin. Siksi kai melkein koko kaupungissa asumisen ajan halusin maalle asumaan. Minulla ei ollut pienenä edes barbeja. Leikin oikeastaan koko lapsuuteni metsässä, tein majoja, käpylehmiä ja niille navettoja. Kuljeskelin pitkin maita ja mantuja, kalastelin, uin, hiihdin ja rakentelin lumiukkoja. Leikki itsessään oli tärkeämpää kuin lelut tai välineet.
Nyt on maailma muuttunut. Joka leikkiin pitäisi olla omat lelut, joista lähtee paljon ääntä ja mielellään vielä vilkkuvia valoja.
Miten tässä näin kävi? Ja minä kun haluaisin opettaa lapsille samoja arvoja, mitä itse sain lapsena. Ei turhaa materiaa, että mielikuvitus kasvaa ja kehittyy. Ja vanhojen asioiden arvostusta, myös ihmisten. Minä teitittelin mummoani, joka asui meillä kotona kuolemaansa asti. Oma intohimoni olisi tuottaa itse melkeinpä kaikki mitä kulutan. Se tosin on aika hankalaa ilman lehmiä ja sikoja, mutta keväällä otamme kesäksi lampaita ja kanoja. Ja kasvissyöjien kauhuksi ilmoitan, että syyskylmien tullessa ne elukat pannaan lihoiksi talven varalle. Ihan ruuaksi laitetaan.
Nyt kaikessa, mitä askartelen, pidän tärkeimpänä asiana materiaaleja. Niiden pitää olla kierrätettyjä. Siis vanhoja takkeja, vaatteita, tyynyjä ja koruja. Vanhoissa vaateissa on sitäpaitsi niin laadukkaita kankaita, että ihan ihmetyttää miten ne onki osanneet tehdä niin kestäviä juttuja.
Nyt alan touhuamaan. Kuva vielä piristykseksi.

En onnistu!!!
Voisiko joku ystävällinen olento neuvoa minua? En saa tuota typerää pilkkutaustaa pois. Aina se tulee takaisin, kun haluaisin vaihtaa erilaisen taustan.
Blaah.

No niin, onnistui se vihdoinkin. Nyt osaan vaihtaa taustan tarvittaessa. Ei se niin hankalaa ollutkaan.

Väsyttää!!!
Olin lauantain ja sunnuntain antiikkimessuilla pitämässä kahviota. Lauantaina vilisi porukkaa ihan hirveen paljon! Olin yksin hommissa, joten kiirettä piti. Sunnuntainakin oli kiire, muttei ihan niin kova.
Ennen messuja leivoin ja askartelin. Otin ovelana tyttönä tekeleitäni mukaan ja sainkin yhden henkarin ja yhden taulun myytyä. Kahvi ja pulla tuotti parempaa tulosta.
Tein myös löytöjä. Laitan kuvia myöhemmin niistä. Ostin ihanan sata vuotta vanhan seinäkellon, joka toimii. Ja kolme takkia ostin myös. Ja kaksi vanhaa polkupyörän etumerkkiä (toisessa lukee Pyrkijä ja toisessa Raketti). Erihienoja molemmat.
Parasta oli nähdä tutut antiikkikauppiaat ja päästä taas siihen ihanaan tunnelmaan mukaan. Kovin paljoa en ehtinyt tarjontaan tutustua, koska oma homma vei niin tiukasti aikani. Päivän päätteeksi oli aina kova kiire ajamaan kotiin lapsien luo.

Tällainen kierrätysheppa oli mukana. Jalakset puuhenkareista ja muuten vanhasta miesten takista tehty.
Klikkaa kuvia isommiksi. Umpiruosteiset välineet löysin sienimetsältä syksyllä. Keskellä metsää oli vanha raunio. Jännää. Taustana käsin raapusteltuja nuotteja. Ikivanhoja.

Home Sweet Home-taulu meni kaupaksi.Hintalappuihin yritin panostaa. Käsin kirjoitettuja nuotteja ja vanhaa pellavalankaa. Mielestäni hirmu ihania!

Että semmosta tällä kertaa. Jalat on ku märät nuudelit. Lapset nukkuu, minulla hyvin ansaittu "palkka ahkeruudesta ja hyvästä käytöksestä"-olut vierellä. Voin kuunnella uuden kellon raksutusta ja ihan hetken vaan olla tekemättä mitään hyödyllistä...

Päivähoito
Nyt se on päätetty. Valvoin aamuyöllä ja päätin, etten vie lapsia hoitoon enää. Sitten vasta, kun pääsevät tavalliseen päiväkotiin, jossa on paljon lapsia ja monta hoitajaa. En jaksa kuunnella sitä itkua ja kauhua aina, kun puhutaan hoitoon menosta.
Jospa sitä aletaan kotona tekemään yhdessä kaikkea kivaa. Onhan ne lapset ennenkin kotona olleet, jos vanhemmat eivät ole olleet vieraalla töissä. Minäkin kuljin peltotöissä mukana. Olen maatilan kasvatti. Parhaat lapsuusmuistoni ovat, kun olin talvella mukana metsäsavotassa ja paistettiin havunuotiolla ruisleipiä. Ja tappityttönä olin heiniä seivästettäessä.
Laitetaan homma toimimaan. Ainoa huoli on, ettei ole lapsille ikäistään seuraa. Se asia kaipaa jotain järjestelyä.

Hemmetti. Piste.
Eilen ompelin taas henkareita ja pari navalla varustettua nallee ja maatuskojaki kokeilin. Tulosrikas päivä siis. Mutta tänään on ollu taas ihan uskomaton meininki. Tulee siis tilitystä...
Oon kuumeisesti yrittäny miettiä mitä tekisin pienten päivähoidon suhteen. Aluks kaikki vaikutti hyvältä, kun oikein kotiin soitettiin, että nyt olis lapsille hyvä ja kokenut hoitaja. Hoidon piti alunperin alkaa tammikuun alussa. Sitten tuliki ilmoitus, että kokenut hoitajatäti menee kahdeks viikoks tekemään näyttöä, että meidän lapsille kyllä hommataan joku väliaikaishoitopaikka jos halutaan. No eihän me viitsitty sitä vaatia. Lapset ei oo ikinä ennen olleet hoidossa (4 vuotias ja kohta 3), vanhempi on ollu ilman vanhempia yökylässä viimeks sillon, kun oltiin nuorinta synnyttämässä. Mitä siitä olis tullu, että ne alottaa elämänsä ekat kaks viikkoo paikassa, josta lähdetään pois heti, kun on rytmiin päästy? Nyt on siis jo helmikuu, lapset on ollu yhteensä 4 päivää hoidossa. Ne itkee jo edellisiltana, että ei ikinä päiväkotiin. Ne itkee aamulla kun puetaan. Sitten ajan 15km perhepäivähoitajan luo ja jätän rääkyvät lapset sinne, ajan 15km kotiin. Iltapäivällä taas samat ajot. Joka kerta oon kysyny miten päivä meni, ja vastaus on ollu että hyvin.
Sitten piti neljän päivän takia täyttää helvetinmoiset nivaskat tuloselvityspapereita laskutusta varten ja kuskata ne ihan eri päiväkotiin. Siellä sain kuulla täysin ventovieraalta ihmiseltä, miten se kokenut hoitaja on ihan lopussa meidän lapsiin. Se tarvii apulaisen niiksi päiviksi, kun meidän lapset menee sinne. Voi hemmetti sanon minä! 4-vuotinen oli yks päivä karannu rapussa ja juossu tielle, naapuri oli juossu perään. Että semmosta. Haluaisin jättää viemättä lapset sinne, mutta olis pakko saada joku työrauha. Asian otan puheeks huomenna, kun vien lapset taas sinne itkemään.

Tänään ihmettelin myös postista tullutta laskua. Siinä laskutettiin nettiliittymästä, minkä olen lokakuussa irtisanonut. Selvisi lopulta, että olin puolen vuoden ajan maksanut kahdesta eri liittymästä, mitkä nimeltämainitsematon firma oli minun nimiini laittanut. Olin aina asioinut saman virkailijan kanssa, koska hän on tuttu muuta kautta. Saan onneks rahaa takaisin, mutta pitää nähtävästi olla tarkkana tulevaisuudessa, ottaa ylös sopimusnumerot ja suurennuslasilla tutkia joka lasku. Samaan tilaan oli tullu parhaillaan kolme eri liittymää minun nimellä.

Ja huuto.netissäkin on ollu takaiskuja. 150 euron taulun huutanut ei maksanu ostostaan, eikä vastaa mihinkään yhteydenottoihin. Alkaa hermot mennä.

Ihan jännittää huomisaamu. Lapset taas revitään pitkästä aikaa ripeille aamutoimille ja hoitoon sinne epäilyttävään paikkaan. Toivottavasti se apulaishoitaja on järkevä. Ja jos neljästä hoitopäivästä tulee kaupungilta lasku, menen pyyhkimään sillä paperilla perhepäivähoitajan perän.

Piirtelyä
Päällystin henkareita vanhalla patjaraitakankaalla. Puuhenkariin ensin vanua ja sitten käsin ompelua. Viisi sain valmiiksi. Vanhat lastenvaatteet näyttää kivoilta roikkuessaan pehmohenkareissa.
Lapset ovat ihan hulluna Samu ja Salla-kirjoihin. Lainattiin perjantaina kolme kirjaa kirjastosta ja nyt sunnuntaina ne osataan jo ulkoa.
Sain sitten idean askarrella mallista lastenhuoneen seinälle taulun.
Siinähän se sunnuntaiaamupäivä menikin. Yhdessä touhuttiin keittiönpöydän ääressä ja saatiin valmista!
Paksulle pahville on liimattu vanhaa tapettia, ruskeaa pakkauspaperia ja erikseen piirretyt ja maalatut hahmot. Lapset olivat riemuissaan. Tuli itsellekkin hyvä mieli. Nimet vaan vaihdettiin.

Melkoista hääräämismeininkiä...

Lämmitti mieltä kun nelivuotias villeistä villein Ukko-poika sanoi kesken askartelutuokion, että on tosi kivaa. Ja rakkaudentunnustus tuli jälkiruuaksi. Pitäisi varmaan askarrella useammin yhdessä.