tiistaina, kesäkuuta 23, 2009

Juhannus meni jo
Meillä oli vieraita juhannuksena nyyttikestiperiaatteella. Tarjosin ainoastaan itsetehtyä leipää ja salaattia omalta kasvimaalta. Retiisitkin ovat jo pulleita pyöryläisiä. Kaikki meni loistavasti. Lapset nauttivat, että on muitakin kuin vanhempien tylsät naamat ympärillä.
  • kokko
  • hyvää ruokaa
  • hyvää seuraa
  • rantasaunaa
  • menneiden muistelua+tulevan suunnittelua
  • rakkautta
  • musiikkia
Paluu arkeen on ikävä, koska kuulin isän olevan taas paljon huonommassa kunnossa. Lähdemme loppuviikolla sinne koko perhe. Lampaat saavat luvan pysyä aidassaan sen aikaa.

lauantaina, kesäkuuta 13, 2009


Päkäpäät tulivat!




Meillä on lampaita! Ihan uskomatonta. Syövät ja kakkaavat kaiket päivät. Yllättävän vähän määkivät.
Mieheni veli oli lapsineen pari yöseutua kylässä. Pientä porukkaa kirmasi pitkin pihaa (serkuksilla ei ikäeroa juurikaan ole) ja rantasaunalla oli jännää. Kelitkin suosivat. Tytöt hengailivat prinsessamekoissa, pojat likaisissa hihattomissa paidoissa (toisella verkkopaita). Mukavaa oli, joskin meteli oli korvia raastavaa toisinaan. Juuri nyt haluaisin kovasti päästä "äitiyslomalle", eli lomalle äitinä olosta. En ole taas tainnut kuukauteen olla erossa lapsista parin tunnin kauppareissua kauempaa aikaa. Haluaisin kuunnella hiljaisuutta vaihteeksi.

tiistaina, kesäkuuta 09, 2009


Tämmöistä ulkona
Yrttipenkki on voimistunut.Etuvasemmalla minttua, oikealla saksankirveliä (tuoksuu ihan ouzolle), kirvelin takana oregano, mintun takana venäläinen rakuuna.Salaatti alkaa olla syöntikunnossa. Vieressä ruohosipulia, timjamia ja sitruunatimjamia.
Kasvimaa väyttää vielä kovin tummalta. Kaikki on kyllä taimella. Innolla odotan, saammeko satoa kellariin asti!

En oikein pidä kauppojen tuulikellovalikoimista. Tein ruostuneista hevosenkengistä tällaisen. Kovalla tuulella se "kumisee" ihanan vaimealla äänellä.
Tässä juon aamukahvini aina, kun ei sada vettä. Kivimuuriin olen istuttanut kivikkokasveja, pyrkimys saada siihen kauniita väriläiskiä.
Keinun takana humala kiipeilee villalankavirityksiä pitkin.
Hippiteltta 70-luvun alusta on lapsilla leikkipaikkana. Teltta on niin iso, että mahdun seisomaan siellä.
Löysin tuolin kirppikseltä viidellä eurolla.

Vanha tammi.

Kiipeilyomenapuu.

Tomaattirivistö.

Raparperit rehottavat komeasti. Tein niistä raparperisitruuna-juomaa, josta tuli ihanan väristä ja todella raikasta!

lauantaina, kesäkuuta 06, 2009


Hetki itselle

Sanon tätä huonetta viherhuoneeksi. Se on rakennettu jälkikäteen kuistin päälle 1900-luvun alussa (itse talo siis 1829). Huone on kylmää tilaa, tosin kesällä erittäin lämmintä, kun aurinko porottaa. Olen istuttanut purkkeihin ja purnukoihin paljon tomaatteja, kukkia ja yrttejä. Huoneesta näkee kasvimaalle ja siellä on ihana istua illalla kuunnellen lintujen laulua.
Eilen olin todella kyllästynyt lasten riehumiseen, jota jatkui ihan koko päivän. Teki hyvää istua pienten nukkumaanmenon jälkeen yksin hiljaisuudessa, kynttilänvalossa ja siemaista lasi hyvää täyteläistä punaviiniä.
(Reserva Carmenere, Chile 2008)

maanantaina, kesäkuuta 01, 2009


Kesä kesä kesä






Kevätjuhla isoimmalla takana ja pitkä loma edessä. Todistus oli hyvä, keskiarvo lähempänä yhdeksää kuin kahdeksaa. Kovin olen ylpeä äiti. Heti juhlan jälkeen teimme perunamaan ja istutin kaalin, kukkakaalin ja purjon taimet. Ystävä oli auttamassa, kiitokset siitä!
Lauantaina meille tuli yökylään ystävämme kaukaa Lapin perukoilta. Hellettä piisasi ja lapset kirmailivat nakusilteen pihalla. Kävimme rantasaunalla ja grillasimme. Oli ihanaa. Tajusin taas kerran, miten tärkeitä ystävät ovat.
Isäkin soitteli. Kunto vaihtelee päivän välein. Valkosoluarvot ovat tosi matalalla, samoin hemoglobiini. Hän oli käynyt veljeni pojan kevätjuhlassa ja sanoi, että pääsinpäs kerran vielä. Samalla hetkellä päätin, että käymme isää katsomassa vielä ennen juhannusta. Huoli on koko ajan aika suuri. Esimerkiksi jos vanhempani eivät heti vastaa puhelimeen, kuvittelen päässäni ihan kamalia asioita ja pyörin paniikin vallassa ympäriinsä. Keskittymiskyky on siis minulta hukassa.
Viikonloppu oli jokatapauksessa mahtava. Ystäviä, aurinkoa, saunaa.