Testing testing

Yön yli retkellä eräsuksilla ahkio perässä meni miten meni. Ahkio toimi hyvin, oli kevyt vetää ja tuli perässä moitteetta. Kertaakaan ei kaatunut. Suksiin olisi pitänyt laittaa reilusti enemmän pitoa. Ylämäessä otin sukset pois ja kävelin pohkeet vinkuen. Itse hiihtotouhu kuitenkin oli mukavaa, nautin rauhallisesta etenemisestä, koska aikaa oli myös katsella ympäröivää luontoa.

Sauvat oli auttamattomasti liian lyhyet. Pidemmät on hommattava ennen seuraavaa reissua.

Sitten yöpymiseen. Ohhoh. Ei menny niinku Strömsössä... Marmotin kupoliteltta tuli pystytettyä tampatulle lumipohjalle, petipaikalla oli kaksi makuualustaa (toinen perus solumuovia, toinen Fjällrävenin talvikäyttöön suositeltu solumuovi) ja kaksi makuupussia sisäkkäin. Kuulostaa ihanan lämpöiseltä ja mukavalta, eikö?

Illalla nuotiolla hengailun jälkeen yritin reilut kaksi tuntia kieriskelin makuupussissa ja yritin päästä uneen. Ei tulosta. Varpaita paleli, maata kohti oleva kylki jäätyi ja nenä myös.

Luovutin ja laitoin nuotioon taas tulet. Istuin tuntikausia tulilla ja mietin kaikenlaisia. Harvoin tulee niin perusteellisesti asioita ajateltua, kun yksin elävää tulta tuijottaessa.

Minulla oli saappaat, joitten pitäisi pitää jalat lämpiminä yli 50 asteen pakkasessa. En kuulunut sen pakkasarvon määrittämisen tehneeseen testiryhmään, en todellakaan! Kenkien pohjan läpi hohki kylmää huopapohjallisista ja villasukista huolimatta. Varpaat oli tunnottomat ja ne piti sulattaa nuotiossa takaisin tähän maailmaan. Pakkasta oli yöllä -30.

Siispä vein reissun jälkeen vanhat maailman lämpimimmät lapikkaani suutarille. Niitten pohjat oli murentuneet käyttökelvottomiksi, enkä ollut raaskinut aiemmin korjauttaa. Uudet pohjat maksaa 60 euroa. Nyt päätin, etten ala aina uusia kenkiä ostamaan, koska pakkasenkestävyyslupaukset on ihan täyttä huuhaata. Lapikkaillani olen tarennut 30 asteen pakkasella ilman sukkia. Ne on vuorattu lampaankarvalla. Eiköhän niillä tauot tareta tästä eteenpäin. 

Ahkio

Olin katsellut ahkioita (ja niiden hintalappuja) aikani ja päätin saada halvemmalla. Muoviset ahkiot olivat kaikki joko liian lyhyitä tai luiruja, joten etsintämatka isoon kaupunkiin oli edessä.

Ehkä kuudes tai seitsemäs kauppa oli paras tarjonnaltaan. 165cm pitkä jämäkkä ahkio löytyi ja hintaa oli 85 euroa. Painokin vain 7 kiloa.

Armeijan ylijäämäkaupasta löytyi halvalla hyvä nippu vahvaa narua, Motonetistä aurausviittoja ja oman kylän superkaupasta pultteja, lenkkejä, paksua kuminauhaa ja kaupan ulkoroskis tarjosi vielä pakkausnauhat kaupanpäälle. Ison palan vettä ja tuulta vastustavaa vahvaa kangasta olin ostanut kauan sitten kirppikseltä neljällä eurolla. 

 

 Siis hommiin. Ompelin kankaan muotoon, tein kujat aurausviitoille (helpottaa pakkaamista, kun kangas ei lötkötä miten sattuu vapaana) ja kiinnitysreunoihin piilotin jämäkkää pakkausnauhaa. 

 Homma pakettiin poraamalla ja pulttaamalla, kuminauha lenkkeihin ja koukut paikoilleen.

Yllättävän kova homma. Ompelukone ei tykännyt oikein mistään, etenkään pakkausnauhasta, mutta selviytyi tehtävästä kiitettävästi.

Sormenpäät oli tunnottomina muttereitten väännöstä. Pitää katsoa käytännössä tarviiko kannat sahata pois reunan alta. En haluais.

Vain aisa puuttuu.

Kuten huomata saattaa, pultteja ei säästelty.

Haka hakanen. Aion vaihtaa paremmat tilalle, jos tarve vaatii.

Aurausviitat voi tarvittaessa ottaa käyttöön retkellä, on vaan pujotettu sisään.

Mallia ihan vähän kopioitu Savotan Paljakka-ahkiosta.

Aurausviittojen heijastimia liimasin ympäri ahkiota, helpottaa hämärässä kamojen löytämistä. Pikaliimaa on myös kämmenissä ja sormissa kiitettävät määrät.

 Tilasin varustelekasta tetsarin vetovaljaiksi. Vetonaruun tulee (uusi suosikkituotteeni) aurausviitat ristikkäin, ettei ahkio hyppää alamäessä selkään.

Ensi viikolla on kolmen päivän reenausretki hiihtovaellusta varten. Kipakoita pakkasiakin on luvattu.

 

Ähräystä ja mielikuvitusta

 

Halusin hommata ahkion talviretkiä varten, mutten ollut valmis sijoittamaan siihen satoja euroja. Pistin mielikuvituksen rattaat rullaamaan.

Kohta kaikki on valmista. Esittelen sitten valmiin tuotoksen kuvien ja ratkaisujen kera.

Olen kovin iloinen, että osaan tehdä jotain itse!  

Kuva on Suomen luonnonsuojeluliiton lehtisestä. Kerrankin mielenosoitus on tuottanut tulosta...

Koulussa

Olin koulussa metsässä. Testailtiin omia varusteita ja yöpymistä puolijoukkueteltassa. Kaksi eri lumikenkäretkeäkin tehtiin ja kokkailtiin avotulella. Tuli todellakin kokeiltua kunnon ääriolosuhteissa olemista, pakkasta oli yöllä 30. Heräsin monasti siihen, että naama oli ihan jäässä. Omat lumikengät meni rikki, joten uudet on pakko hommata.

 

Lumikenkäily on minun juttu. Pidän siitä, että niillä pääsee paikkoihin, mihin suksilla ei. Umpimetsissä samoillessa näkee ja kuulee kaikkea jännää. Näin pyiden kieppejä, kettujen ja jänisten jälkiä, kärpän polun koloineen, pohjantikan nakertamaa puuta ja käpylinnun siivottoman ruokapaikan. 

 

Testasin miten kuivattu jauheliha käyttäytyy retkellä (hyvinhän se meni) ja kehittelin kameralle lämmintä koteloa. Pakkasen takia ei nimittäin kamera ollut kovin yhteistyöhaluinen.

Kaikenkaikkiaan mukava reissu. Olen taas vähän viisaampi kuin aiemmin.

Ai niin, retken aikana sain viestin, että minut on yksimielisesti hyväksytty metsästysseuran jäseneksi!  

Taivaita

 Kaikenlaisia taivaita sitä on nähty. Ihmeellinen on pilvien maailma.

Painia

Miten voikin pieni ihminen olla niin innoissaan painiharrastuksen aloittamisesta? Alkuverryttelyissä oikein nauroi ääneen juostessaan. Kesken tunnin tuli antamaan ylävitoset eteisen puolelle.

 

Tärkeä virstanpylväs eskaripojalle, ihan oma harrastus, joka on enemmän kuin mieleinen.

Ensikerrasta lähtien pienin pirpanainen pääsee uimahalliin äitin kanssa aina painin ajaksi. Jospas oppisi vahingossa vaikka uimaan ennen kesää.