Kevät, nyt on taas kevät täällä.

Olen manannut pahaa mieltä ja vihaa elämää kohtaan pois olemalla ulkona ja ihmettelemällä lapsen silmin luontoa. Eilen onnistuin aika hyvin. Päässäni soi Kauko Röyhkän kappale Kevät ja tunsin suurta iloa siitä, että asumme luonnon helmassa.

Lasten laavu-maja maastoutuu hyvin pihaan. Sitä ei juurikaan erota toisesta suunnasta. Alma leikki purolla, että hän kalastaa mustekaloja ja merihevosia. Itse olen lapsesta asti rakastanut purojen ja ojien kaivelemista. Tämänkin ojan kävin kepillä läpi, puhdistin roskat ja virtaa hidastavat esteet. Pohjalta paljastui puhdas hiekka. Olin lapsi hetken. Oli hyvä olla.
Lapset nauttivat lämpenevästä säästä vähintään yhtä paljon kuin minäkin. Kalsarisilleen heittäytyi poika. Tästä kivikasasta mies loihti meille grillin. Kevään ensimmäiset makkarat paistettiin ja 8 tunnin ulkoilun jälkeen ne maistuivatkin maailman suurimmalle herkulle.

Ketsupitkin piti nuolla. Mummoni aina sanoi Syö suahessais, se toimi eilen aika hyvin. Lapset kiertelivät grillin ympärillä loitsuten sinne nopeasti hiillosta, että voi paistaa jo ruokaa. Grilli oli tosi hyvä. Pienellä puumäärällä se kuumeni kuin kiuas. Ja mitään kiinnitysaineita ei edes ole käytetty, ladottu vaan kiviä päällekkäin ja koloja tilkitty pienemmillä kivillä.

Joutsenet tekivät hienon ylilennon.

Kalsarisankari mittailee perunapellon paikkaa. Taustalla häämöttää herukkapensaat (taitaa sata olla). Muutimme syksyllä niin myöhään, etten ehtinyt poimia marjoja kuin parista pensaasta. Tänä vuonna keitän mehua kellariin oikein urakalla.
Minä olen päättänyt olla murehtimatta etukäteen asioita, joille en mitään voi. Tämä on liian kaunis kevät tuhlattavaksi murjottamiseen. Aion olla lapsi koko kesän. Pieni lapsi, jolle kaikki on uutta ja ihmeellistä.

Kevätretkellä

Ajelimme pitkin routavaurioisia teitä ja etsimme jännittäviä paikkoja. Löysimmekin. Vierasvenesatamassa oli mahtava nuotiopaikka ja lintutornissa tuuli niin, että meinasimme lentää kaikki ilmaan.
Pikkuteitä ajellessa näimme paljon ikivanhoja asumuksia ja pari autiotilaa. Kesällä ajan samat reitit uudestaan ilman lapsia ja käyn räpsimässä paljon kuvia.
Raaputin kuistilla tuulensuojassa (mutta auringossa) taas pöydästä maalia. Alkaa näyttää hyvälle. Työ on hidasta mutta antoisaa, kun näkee tulokset saman tien.

Kurkia ja kukkia

Tänään vihdoinkin alle kahdella eurolla ruokakaupasta kotiin kantamani pikkunarsissit avasivat värinsä. Ihanaa! Ja joulukaktus kukkii myös. Ja anopinkieli.
Taimikasvatuskin on ihan hyvällä mallilla. Minttu on koulintaa vailla, samoin sitruunakorianteri. Petyin mustasilmäsusannaan, vain yksi siemen iti koko pussillisesta!

Meillä on paljon paljon pajunkissoja kotona. Tänään harjoittelin kuvaamaan niitä hämärässä.

Aittamme takana kraakkui tänään kurkia. Se ei ole mikään kaunis ääni, niinkun ei ole joutsenenkaan. Mutta joku näissä isoissa linnuissa kiehtoo. Yksi kurki laskeutui hetkeksi tulevalle kasvimaallemme, mutta liittyi pian ystäviensä joukkoon.
Minä en millään keinolla pyhittänyt pääsiäispyhää. Heti aamulla leivoin eilisen perunamuusin tähteestä leivän, sitten siivosin oikein perusteellisesti koko alakerran, rapsuttelin terassilla pöydästä maalia ja puhdistin kylppärin viemäriä. Todella juhlallista... Välillä tuntuu, ettei pitkistä pyhistä ole kuin kiusaa, ainakaan lapsiperheille, joilla ei ole varaa lomailla. Kaupat on kiinni, ruuat loppu ja syödään pakasteseitikuutioita perunan kanssa. Tämmöistä sinipunaista koristemaalausta paljastuu pikkuhiljaa paksun harmaan maalipeitteen alta. Kuvassa pöydän laatikko.

Huono äiti paha äiti.
En tiedä onko se joku kielletty asia, josta ei saa ollenkaan puhua, vai oonko minä sitten niin eri maailmasta. Nimittäin se, että äidilläkin saattaa joskus olla kaikki rahkeet ihan loppu. Sietokyky nollassa, panokset loppu ja kaikki muut latteudet siihen perään. Että on niin helevetin vihanen itelleen siitä, että on antanu elämänsä mennä tähän jamaan, ettei oo koskaan yksin. Ei saa edes ajateltua, kun ei oo ollu niin pitkään aikaan ihan rauhassa. Kolmeen vuoteen en oo ollu yksin kotona. Nyt en oo yli pariin viikkoon ollu kahta tunnin kauppareissua kauempaa ilman lapsia. Ja puheripuli jatkuu korvan juuressa aamuvarhaisesta iltayhdeksään. Ei ne nuku päiväuniakaan enää, ellen minä nuku siinä keskessä. Yölläkin ne tulee viereen.
Minä en enää tunne olevani ihminen ollenkaan. Itsenäisyyspäivänä oon viimeks ollu yöelämässä, ihan hauskanvietossa. Ei minua baarit tosin ees houkuta, vaan se, että saan olla hetken ihan oma itseni, oma erillinen persoona. Oikee ihminen.
Nelivuotinen on saanu tänään parit kunnon raivarit. Ne kestää kauan, eikä rauhottuminen oo helppoo. Pienempi taas seuraa puolen metrin säteellä jatkuvan höpötyksen kanssa heräämisen hetkestä asti. Nukkumaan menosta itse nukahtamiseen kestää tunnista kolmeen. Jumalauta että väsyttää tämä meininki.
Olis ees se päivähoito onnistunu, mut ei sekään tietysti voinu mennä niinku luultiin. Mulla olis hirveesti ideoita ja tahtoo tehdä käsillä kaikkee, mut en minä enää pysty mihinkään. En voi keskittyä.
Toisaalta omapa on syyni. Mitäs tein lapsia. Lapset vaatii huomiota. Meitä ei ole siunattu ihanilla tukiverkostoilla, jotka vahtii lapsia, jos haluttais mennä kahdelleen johonki. Tai että vois joskus viedä lapset jonkun luo hoitoon. Ei ole ei. Ja rahallinen tilanne on niin paljon miinuksella, ettei maksulliset hoitajat tule kysymykseen. Jos saisin rahaa jostain, niin kyllä minä ostaisin itselleni omaa aikaa. Kertokaa mistä sitä saa tilattua ja käykö osamaksu.
Minä en vaan jaksais enää. Haluaisin oikeestaan purkaa kaupat, jos olis mahdollista. Voisin olla lapseton ihminen, joka hakee matkoilta ideoita uusiin projekteihin ja harrastaa intohimoisesti valokuvausta muuallakin kuin kotona.
Mulla on helvetin ankee elämä.

FriikkisirkustaToisinaan tuntuu ihan tältä. Etenkin nyt. Oikeestaan ihan aina.
Huomenna lähden lasten kanssa mummolaan Heinävedelle. Mies jää töihin. Tänään on ollu niin kamala metakka ja hullunmylly kotona, että en tajua miten kestän huomisen ajomatkan ainoana aikuisena. Millä lapset sais tainnutettua kolmeks tunniks?
Perillä sitten on varmasti kivaa. Ukko pääsee moottorikelkkailemaan ja mönkijän kyytiin ja traktoriajelulle. Alma ei tykkää olla ulkona jos on kylmä. Ada viilettää serkkupojan kanssa. Joten minä varmaan möllöttelen Alman kanssa sisällä. Hoh-hoijjaa.
Saa nähdä montako päivää reissu kestää, mitään ei olla sovittu.

Kaikesta huolimatta varaudun olemaan pois netin ääreltä tiistaihin-keskiviikkoon asti. Otan ihanan kamerani mukaan ja otan paljon kauniita talvisia kuvia. Punaisia poskia ja laskiaisriehaa.

Hemmetti. Piste.
Eilen ompelin taas henkareita ja pari navalla varustettua nallee ja maatuskojaki kokeilin. Tulosrikas päivä siis. Mutta tänään on ollu taas ihan uskomaton meininki. Tulee siis tilitystä...
Oon kuumeisesti yrittäny miettiä mitä tekisin pienten päivähoidon suhteen. Aluks kaikki vaikutti hyvältä, kun oikein kotiin soitettiin, että nyt olis lapsille hyvä ja kokenut hoitaja. Hoidon piti alunperin alkaa tammikuun alussa. Sitten tuliki ilmoitus, että kokenut hoitajatäti menee kahdeks viikoks tekemään näyttöä, että meidän lapsille kyllä hommataan joku väliaikaishoitopaikka jos halutaan. No eihän me viitsitty sitä vaatia. Lapset ei oo ikinä ennen olleet hoidossa (4 vuotias ja kohta 3), vanhempi on ollu ilman vanhempia yökylässä viimeks sillon, kun oltiin nuorinta synnyttämässä. Mitä siitä olis tullu, että ne alottaa elämänsä ekat kaks viikkoo paikassa, josta lähdetään pois heti, kun on rytmiin päästy? Nyt on siis jo helmikuu, lapset on ollu yhteensä 4 päivää hoidossa. Ne itkee jo edellisiltana, että ei ikinä päiväkotiin. Ne itkee aamulla kun puetaan. Sitten ajan 15km perhepäivähoitajan luo ja jätän rääkyvät lapset sinne, ajan 15km kotiin. Iltapäivällä taas samat ajot. Joka kerta oon kysyny miten päivä meni, ja vastaus on ollu että hyvin.
Sitten piti neljän päivän takia täyttää helvetinmoiset nivaskat tuloselvityspapereita laskutusta varten ja kuskata ne ihan eri päiväkotiin. Siellä sain kuulla täysin ventovieraalta ihmiseltä, miten se kokenut hoitaja on ihan lopussa meidän lapsiin. Se tarvii apulaisen niiksi päiviksi, kun meidän lapset menee sinne. Voi hemmetti sanon minä! 4-vuotinen oli yks päivä karannu rapussa ja juossu tielle, naapuri oli juossu perään. Että semmosta. Haluaisin jättää viemättä lapset sinne, mutta olis pakko saada joku työrauha. Asian otan puheeks huomenna, kun vien lapset taas sinne itkemään.

Tänään ihmettelin myös postista tullutta laskua. Siinä laskutettiin nettiliittymästä, minkä olen lokakuussa irtisanonut. Selvisi lopulta, että olin puolen vuoden ajan maksanut kahdesta eri liittymästä, mitkä nimeltämainitsematon firma oli minun nimiini laittanut. Olin aina asioinut saman virkailijan kanssa, koska hän on tuttu muuta kautta. Saan onneks rahaa takaisin, mutta pitää nähtävästi olla tarkkana tulevaisuudessa, ottaa ylös sopimusnumerot ja suurennuslasilla tutkia joka lasku. Samaan tilaan oli tullu parhaillaan kolme eri liittymää minun nimellä.

Ja huuto.netissäkin on ollu takaiskuja. 150 euron taulun huutanut ei maksanu ostostaan, eikä vastaa mihinkään yhteydenottoihin. Alkaa hermot mennä.

Ihan jännittää huomisaamu. Lapset taas revitään pitkästä aikaa ripeille aamutoimille ja hoitoon sinne epäilyttävään paikkaan. Toivottavasti se apulaishoitaja on järkevä. Ja jos neljästä hoitopäivästä tulee kaupungilta lasku, menen pyyhkimään sillä paperilla perhepäivähoitajan perän.