Täysiikuuuuuu-u-uuuu...
Jopas oli yö. Niin kirkas kuutamo valottomalla maaseudulla, että olisi nähnyt vaikka ratkoa ristikoita kuun loistossa. Vasta aamulla tajusin harmitella, etten ottanut kuvia. Tähtitaivas oli ihan mieletön. Tuli aika rauhallinen olo kun sitä tuijotteli.
Luin juuri eräästä blogista, että on tullut niin paljon ilkeitä sanoja palautteeksi, että kirjoittaja lopettaa koko touhun. Onpas typerää. Ja minä aina vaahtoan siitä, ettei kukaan varmaan edes lue minun juttuja, kun ei tule palautetta. Maailma on omituinen paikka. Jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, voisi ihan vaan pitää kaiken sisällään. Minulla oli joskus autossa kasetti, jossa oli mahtava kappale: Pakoon pahaa maailmaa, kavalaa maailmaa, pois sinut vien. Esittäjä oli Danny ja kasetti joku Finnhits. Vanhat kotimaiset iskelmät ne on mainioita. Niissä on aina joku tarina, eikä hoeta samaa lausetta alusta loppuun, niinku nykyhiteissä. En jaksa kuunnella uusia iskelmiä, en yhtään!
Mitenhän tässä maailmassa pärjäisi? Kuten on jo selvinnyt, olen maalta kotoisin. Siksi kai melkein koko kaupungissa asumisen ajan halusin maalle asumaan. Minulla ei ollut pienenä edes barbeja. Leikin oikeastaan koko lapsuuteni metsässä, tein majoja, käpylehmiä ja niille navettoja. Kuljeskelin pitkin maita ja mantuja, kalastelin, uin, hiihdin ja rakentelin lumiukkoja. Leikki itsessään oli tärkeämpää kuin lelut tai välineet.
Nyt on maailma muuttunut. Joka leikkiin pitäisi olla omat lelut, joista lähtee paljon ääntä ja mielellään vielä vilkkuvia valoja.
Miten tässä näin kävi? Ja minä kun haluaisin opettaa lapsille samoja arvoja, mitä itse sain lapsena. Ei turhaa materiaa, että mielikuvitus kasvaa ja kehittyy. Ja vanhojen asioiden arvostusta, myös ihmisten. Minä teitittelin mummoani, joka asui meillä kotona kuolemaansa asti. Oma intohimoni olisi tuottaa itse melkeinpä kaikki mitä kulutan. Se tosin on aika hankalaa ilman lehmiä ja sikoja, mutta keväällä otamme kesäksi lampaita ja kanoja. Ja kasvissyöjien kauhuksi ilmoitan, että syyskylmien tullessa ne elukat pannaan lihoiksi talven varalle. Ihan ruuaksi laitetaan.
Nyt kaikessa, mitä askartelen, pidän tärkeimpänä asiana materiaaleja. Niiden pitää olla kierrätettyjä. Siis vanhoja takkeja, vaatteita, tyynyjä ja koruja. Vanhoissa vaateissa on sitäpaitsi niin laadukkaita kankaita, että ihan ihmetyttää miten ne onki osanneet tehdä niin kestäviä juttuja.
Nyt alan touhuamaan. Kuva vielä piristykseksi.