Kauas oli lyhyt matka ja takas oli paljon pidempi

Kävi niin, että se pohjoisen reissu teki vakavan viillon minun lompakon lisäksi sydänalaan. 

Normaalisti inhoan autolla ajamista. Lappiin ajoin yhtäsoittoa 800 kilometriä. Koko reissulla ajoin 2700km. Lapsetkaan ei tapelleet. Noustiin Pyhä-Nattaselle, Kiilopäälle, Paistunturille ja monelle muulle. Nukuttiin teltassa ja kodassa ja mökissä, kavereittenkin luona jopa. Syötiin pastaa ja poroa ja maisteltiin villiä ruohosipulia Norjan tuntureilla. Norjassa kuunneltiin hiljaista yötä, ei kuulunut muuta kuin kivitaskujen kilkatusta. Vuorten rinteille lohkaistuja teitä ajoin rystyset valkoisina, lapset lauloivat takapenkillä itse keksimäänsä laulua: tappaajaakieleeke, tappaajaakieleeke...

Yhtenä päivänä Paistunturin erämaassa annettiin lapsille vapaus määrätä vauhti, tauot ja matka. Mentiin 16 kilometriä ja aikuiset huuteli odottamaan. Ihan hullua. Minulla on ehkä maailman reippaimmat lapset.

Minun on päästävä pian uudestaan ylös. Maaliskuun hiihtovaelluksen määränpää ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta toivon sen sijoittuvan Lappiin. Ja jos ei, niin menen sinne pian keinolla millä hyvänsä. Minun henki kulki siellä niin hyvin. 

Lapset huiputtaa. Taustalla siintää Norjan lumihuipputunturit.

Tenojoki.

Pojan oli ihan pakko päästä pulahtamaan Jäämeressä.

Pyssijoki Norjassa.

Ilta Norjassa.

Norjan telttapaikan näköalat ei ollu hullummat.

Välipalaherkkuja.

Lapinvuokko.

Me pimut vähän irvisteltiin.

Rumakurun vanha kämppä UKK:ssa.

Myrsky nousee Rumakurun ylle.

Kahvipussi ostettiin Norjasta tuleville retkille.

Pyhä-Nattasella tyttö teki oman kivikasan.

Jiihaa!

Vanha poroaita Paistunturin erämaassa.

Kuivattelua autiotuvassa.

Löytyi sarvi. Ja maisema.

Lapset edellä.

Paistunturit vei meidän sydämet!