Herkullinen kesä
Meillä on hassuja omituisuuksia perheessämme. Yksi niistä on pitsaperjantai, jota olemme orjallisesti noudattaneet jo vissiin pari vuotta. Silloin teemme kaikille pitsat, toisinaan lapset tekevät itse omansa. Nyt on päästy herkuttelemaan muutenkin, kun luonto on suonut antimiaan.
Saamani hauki sai muurikassa avotulella tehtynä komean pinnan.
Mustikoita tulee paljon. Aion keittää kellariin mehua ja hilloja niin paljon, että riittää varmasti koko talveksi. Pakastimen ostokin on edessä. Otan luonnosta kaiken irti.
Ihanat kuvat. Pitsaperjantai oli meilläkin lapsuudessani. Nykyäänkin pitsaa on usein, mutta ei välttämättä perjantaina;)
VastaaPoistaMuistan myös kotoani pizzaperjantait. Ja sitten katsottiin sarjaa, jossa Patrick Swayze seikkaili sisällissodan aikoina..
VastaaPoistaIhanaa kuulla, että mustikoita olisi tulossa tänä vuonna, itse en ole vielä ehtinyt tarkastamaan metsiä sillä silmällä. Rakastan niin mustikoita.
Meillä on lättykeskiviikko...
VastaaPoista