Mosku

Mosku on ihana. Ja rasittava. Ihan niinkuin kuka tahansa meistä. Mosku on alskalaisen ja siperialaisen sekoitus, rakkauslapsi itärajan kupeilta. Se on aika paljon isompi, kuin perus husky. Kerron vähän koira-arjesta Moskun kanssa, plussia ja miinuksia.

Herättelyä.

• Mosku nukkuu jalkojeni päällä, pitää sääriäni tyynynä. Toisinaan herään jalat puutuneina, mutten henno ajaa Moskua lattialle.

 

• Aamulla se työntää kuononsa kaulalleni heti, kun huomaa minun avaavan silmät. Kenenkään muun herääminen ei aiheuta sängystä nousemista. Mosku on tottunut siihen, että minä vien ulos ja hoidan aamuhommat. 

 

Ulos. Nyt!

• Kun Mosku haluaa ulos, se menee eteisen oven eteen makaamaan. Se painautuu ihan kiinni oveen. Ohi ei voi mennä. Joskus tulee myös ulvontaa ja matalaa ihmeellistä örinää, jos ulos ei päästä tarpeeksi nopeasti.

 

• Mosku haluaa iltaisin maata kerällä sohvalla minun vieressäni. Typeräähän se on, päästää nyt iso koira sohvalle. Mutta se on niin ihana.

• Joka kerta, kun tulen kotiin, Mosku hyppää etutassut olkapäilleni ja on vilpittömän iloinen saapumisestani.  

Ja sitten vähän myös miinuksia. Niitä kuitenkin on. Osa tosin sellaisia, joille nykyisin vaan nauraa.

- Emme enää juurikaan käy missään kylässä. Koirille ei ole hoitajaa ja moneenkaan kyläpaikkaan ei koirien kanssa voi mennä. Useilla tutuillamme on myös koira/koiria, joten eipä heidän luo omia viedä mukana ilman tappeluita.

- Mosku on kova vetämään, tietenkin. Lenkittäminen ilman vyötä on toisinaan aika tuskallista, meinaa käsi lähteä koiran mukaan.

- Moskulla on aika suuret vietit lisääntyä. Olen hakenut sen muutaman kilometrin päästä naisista, enkä uskalla enää päästää sitä irti juoksentelemaan. Ennen se pysyi lähelläni metsälenkeillä.

- Kun jätän koirat yksin kotiin, on joka ikinen kerta Mosku tuhonnut jotain. Edes jotain pientä. Eilen oli taas huulirasva pureskeltu pilalle ja käsirasvapurkki oli kuljetettu eri huoneeseen. Joskus se on syönyt kokonaisen ruisleivän keittiöstä, Fiskarsin retkikirveen varren se on purrut ihan käyttökelvottomaksi ja puhelinkin on mennyt rikki. Onneksi koko ajan vähemmän. Jos olen kauan poissa, haen pakkasesta Moskulle jäisen hirven luun järsittäväksi.

- Mosku kerjää kaikkea ruokaa. Se asettaa kuononsa reidelle raskaasti ja tuijottaa. Tai pöydän kulmalle. Se on huvittavaa.

Pyytä, mmm.

Mmm...makkaraa.

Anna leipää!

Vähän voisit antaa jotain.

Ihan huomaamattomasti tässä pyydän edes pientä murusta.

Rento kerjäysasento.

Hei mitäs nuo on? Syötävää?

 On pakko myöntää, että Mosku on sulattanut minut. En osaisi enää ajatella elämää ilman sitä. 

Juoksukaveri.

Kaverukset.

Vetojuhta.

Maailman kaunein koira.