maanantaina, huhtikuuta 30, 2012

Karkaa käsistä

On hääritty puutarhassa. Karsittiin takaosaston villiintynyttä ryteikköä, käsistä karannutta tuomipuuviidakkoa kaadettiin ihan reilulla kädellä. Oksat karsittiin ja kasattiin, rangat odottavat hyvää majaideaa.
Äijät hommissa.


Ryteikön keskeltä löytyi koiranheisipuu ja usea mustaherukkapensas. Mustaherukoita olikin liian vähän ennestään. Kunnon tuennalla ja hoidolla niistä tulee ihan hyvät pensaat. Viime keväänä kunnostetut muutkin pensaat näyttävät nyt tosi elinvoimaisilta.

Käänsin uutta kasvimaata vattupusikon paikalle. Aika kova homma! Kaksi rakkoa kämmenessä, toinen puhjennut. Millonhan oppisi pitämään käsineitä?


Tein jo eilen kaikki vappuherkut, eli munkit ja tippaleivät. Simaa olinkin tehnyt jo ennakkoon. Sekin meinaa jo loppua.


Tänään on tasan kaksi vuotta isän kuolemasta. Pitää laittaa kynttilä puutarhaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti