sunnuntaina, kesäkuuta 19, 2011

Vuoksi

Lähtötunnelmointia.
Nyt on koettu Venäjä. Melottiin 70 kilometriä halki entisen Suomen. Ihan käsittämätön reissu! Lähtö oli Antreassa Kuukaupin sillalta.
Kuukaupin silta, mistä retki alkoi.
Toisin kuin Suomessa, joen rantoja ei ole rakennettu vieriviereen täyteen mökkejä, eikä joella tarvinnut väistellä moottoriveneitä. Päinvastoin.  Kun melan nosti kajakin kannelle, ei kuulunut mitään. Ainoastaan linnunlaulua. Kuulin ihan vierestä kaulushaikaran ihmeellisen ääntelyn, yli satapäinen hanhiparvi lensi matalalta ylitse ja ruovikossa ruokokerttuset säksättivät.

Tämä kaikki oli joskus Suomea. Jos olisi vieläkin, olisi ainakin mökkejä täynnä.

Hiekkaa hiekkaa. Hiekkaa teltassa, hiekkaa makuupussissa, hiekkaa  hiuksissa.

Söin usean lounaan sileällä hiekkarannalla, aurinkoisena päivänä lirutin sormia kajakin vieressä vedessä, kävin katsomassa sodan taistelutantereita ja näin todellisia hökkelikyliä. Meloin juuri kajakin mentävää uomaa pitkin keskellä kolmemetristä kaislikkoa. Viimeinen melontapäivä oli uskomaton, aamulla vesi oli peilityyni ja aurinko paistoi. Itku oli lähellä, kun piti nostaa kajakki viimeisen kerran kuiville.

Kerron myöhemmin lisää kuvien kera. Minä kaadoin kajakin heti eka päivänä ja kamera sai kosteutta sen verran, että lakkasi toimimasta. Saan muilta reissulaisilta kuvia jossain vaiheessa. 

3 kommenttia:

  1. Odotan innolla lisää tarinoita ja kuvia!

    /m

    VastaaPoista
  2. Niin minäkin niitä kuvia. Maisemat oli kyllä upeita. Juhannuksen jälkeen varmaan tulee lisää.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa innostunutta tunnelmaa postauksessasi, joten varmasti mahtava reissu :) Mielenkiinnolla odottelen lisäjuttuja. Toivottavasti kamerasi elpyi.

    VastaaPoista