Keikkuen tai ei

Niin sanoo vanha sananlasku, kevät keikkuen tulevi. Tiedä tuosta sitten. Lumet sulaa kyllä nopeasti, uusia lintuja näkyy päivittäin ja puutarha alkaa muuttua elävämmäksi. Mutta kevät on myös kovaa kiirettä opiskelun suhteen, leikattu koira, jota ei saa lenkittää, voimistuva ikävä isää kohtaan, koska vappuna poismenosta on vuosi. Kevät on ristiriitaisia tunteita, uuden alun seuraamista ja menetetyn suremista. 

On myös ollut jännitystä. Mies näki ilveksen lähipellolla ja huusi minut katsomaan. En ehtinyt näkemään. Lähdin kuitenkin kameran kanssa kahlaamaan upottavan kynnöspellon halki ja löysin jälkiä. Kauriin perässä oli ilves vaaninut. Samalla reissulla meinasin tippua vuolaana virtaavaan ojaan, löysin edellisvuotisia kanttarelleja hirmuiset kasat (pitää muistaa loppukesällä paikka) ja seurasin oranssin ilta-auringon pehmeää valoa.