Aika uudelle alulle
On jo jonkin aikaa takunnut tämä blogi. Olen tähän jo niin kauan kaikkea henkilökohtaista syytänyt ja sittemmin vähemmän henkilökohtaista. Täällä on paljon kipeitä muistoja ja kärsimyksiä, kuten myös mukavia hetkiä.
Olen tullut siihen tulokseen, että tämä saa nyt jäädä. Minulla on vissiin joku ikäkriisi, kun pyöreitä numeroita pamahtaa mittariin ja vanhin lapsi täysi-ikäistyy. Haluan jättää vanhan taakse.
Kuten jo aiemmin tilitin, olen tosiaan lopettanut kaiken sen tekemisen, joka ei antanut mitään muuta kuin tilipussin. Olen nyt panostanut omiin kiinnostuksenkohteisiini ja huomannut sen kantavan hedelmää. Olen retkeillyt, oppinut lisää, käynyt kursseilla, kirjoittanut lehtijuttuja, aloittanut villiyrttiruokakirjan tekemisen, suunnitellut syksyksi kuukauden yksinvaelluksen Sevettijärveltä Karigasniemelle, olen oppinut itsestäni uusia asioita, mitä siedän, jaksan ja ansaitsen. Omasta elämästä täytyy ottaa ohjat, eikä vain antaa tuulen kuljettaa. Aion nauttia elämästäni nyt, kun vielä kykenen. Kohta olen kuitenkin jo niin vanha, etten kiikkustuolista nouse kuin vessaan ja ikkunaan kyttäämään kuka ajoi ohi.
Jatkossa seikkailujani voi seurata täältä.
Kiitos lukijoille yhteisistä vuosista. Olkaa onnellisia ja tehkää elämästänne seikkailu!
On hienoa kun saa tehdä sitä mistä tykkää. Onnea uusiin seikkailuihin.
VastaaPoistaKiitos! Niin on.
VastaaPoista
VastaaPoistaشركة تنظيف منازل بالجبيل
شركة تنظيف سجاد بالجبيل
شركة تسليك مجارى بالاحساء
شركة مكافحة حشرات بالقطيف
شركة مكافحة حشرات بالجبيل
شركة تنظيف منازل بالدمام
شركة تسليك مجارى بالدمام
شركة تسليك مجارى بالقطيف
شركة تسليك مجارى بالخبر
شركة تنظيف سجاد بالدمام
VastaaPoistaخدمات شركة ركن الامثل بالمنطقة الشرقيه 0502644550 وتقديم كافة الخدمات المنزلية
شركة كشف تسربات المياه بالاحساء
شركة المثالية للتنظيف بالدمام
شركة تسليك مجارى بالخبر
شركة مكافحة حشرات بالخبر
شركة تسليك مجارى بالدمام
شركة مكافحة حشرات بالدمام
شركة تسليك مجارى بالقطيف
شركة مكافحة حشرات بالقطيف
شركة مكافحة حشرات بحفرالباطن
شركة تنظيف منازل بحفرالباطن
VastaaPoistaشركة المثالية لمكافحة الحشرات بالدمام
شركة المثالية للتنظيف بالقطيف
شركة مكافحة حشرات بالخبر
شركة تسليك مجاري بالقطيف
شركة تنظيف منازل بالقطيف
شركة مكافحة حشرات بالاحساء
شركة الصفرات للتنظيف بالرياض
شركة تسليك مجارى بالرياض
شركة المثالية للتنظيف بالخبر
seo fiyatları
VastaaPoistasaç ekimi
dedektör
instagram takipçi satın al
ankara evden eve nakliyat
fantezi iç giyim
sosyal medya yönetimi
mobil ödeme bozdurma
kripto para nasıl alınır
instagram beğeni satın al
VastaaPoistayurtdışı kargo
seo fiyatları
saç ekimi
dedektör
fantazi iç giyim
sosyal medya yönetimi
farmasi üyelik
mobil ödeme bozdurma
bitcoin nasıl alınır
VastaaPoistatiktok jeton hilesi
youtube abone satın al
gate io güvenilir mi
referans kimliği nedir
tiktok takipçi satın al
bitcoin nasıl alınır
mobil ödeme bozdurma
mobil ödeme bozdurma
Fon Perde Modelleri
VastaaPoistaNUMARA ONAY
mobil ödeme bozdurma
NFT NASIL ALINIR
Ankara evden eve nakliyat
trafik sigortası
dedektör
web sitesi kurma
aşk kitapları
betmatik
VastaaPoistakralbet
betpark
canlı slot siteleri
kıbrıs bahis siteleri
canlı tombala siteleri
casino siteleri
deneme bonusu
DASFDAF415
Good content. You write beautiful things.
VastaaPoistasportsbet
mrbahis
vbet
mrbahis
taksi
hacklink
korsan taksi
hacklink
sportsbet
Success Write content success. Thanks.
VastaaPoistadeneme bonusu
betpark
betturkey
betmatik
canlı poker siteleri
kralbet
canlı slot siteleri