Oikeus väsyä

En välillä tajua miten säännöllisessä työssä käyvät ehtivät tehdä kaikkea. Tai miten jaksavat. No onhan nyt erikoistilanne, kun hoidan jalkapuolen hommat omien lisäksi, palvelen sitä kuin neljättä lasta ja koiratkin kaipaavat huomiota. 

Eilen oli härdelliä. Olin säntäillyt paikasta toiseen päivällä, kiirehtinyt kokkaamaan perheelle ja vielä piti verkoille vääntäytyä. Kiukutti.

Verkoilla kaikki kuitenkin meni hienosti. Poika oli apuna, kun vaihdoimme avantoon uuden verkon. Kolme komeaa kuhaa sieltä taas tuli. Kahdeksankesäisen innolla poika halusi ottaa kuvia ja joka reissun jälkeen hän sanoo miten kivaa on käydä minun kanssa kahdestaan verkoilla. Se lämmittää mieltä. Samoin lämmitti huomata, miten pitkiä päivät jo ovat.

Mutta juoksemaan en ehtinyt, vaikka olin niin suunnitellut. Harmitti.

Tänään teen kolme reissua kaupunkiin ja takaisin. En pidä autolla hurruuttamisesta, tuntuu että tuhoan luontoa. Haluaisin ajaa mahdollisimman vähän. Tänään vaan on pakko, siitä hyvästä katumusharjoituksena teen puutarhaan keväämmällä lisää linnunpönttöjä.  

Kumirukkashommien kesken voi pussailla.

Tulihan noita.

Kytiksellä.

Uutta tilalle.