Lähimaisemissa
Taas saatiin tilaisuus viettää kahdenkeskistä aikaa, joten pakattiin reppuihin makuupussit ja -alustat, vähän eväitä ja kahvia. Otettiin suunta kohti Petäjävettä. Yöksi oli luvattu lumisadetta. Ajateltiin, että on hienoa ottaa talvi vastaan metsässä. Mosku pääsi mukaan.
Suunnattiin ensin Syrjäharjun polulle. Reitti alkoi tienristeyksestä. Tuntui vähän hassulle lähteä tietä pitkin kävelemään, mutta mentiin kuitenkin. Opasteet ohjasivat kulkemaan hevoshakojen ohi ja lopulta tie muuttui metsäautotieksi. Jossain vaiheessa löytyi ihan oikea polkukin ja maisema muuttui ihan uskomattoman hienoksi!
Polku nousi korkealle harjulle, joka oli jyrkkä ja kapea. Harjun seinämät oli paksun sammalen peitossa. Joku lintujen ystävä oli viritellyt pönttöjä pitkin metsää. Pöntöt näyttivät vanhoilta.
Metsässä oli sadunomainen tunnelma. Oli hämärää, sammal kirkkaan vihreää ja se tuntui suorastaan valaisevan koko metsän. Puut olivat vanhoja ja seisoivat jylhästi pystyssä vinossa rinteessä.
En ole eläessäni nähnyt missään niin paljon riidenliekoa, kuin tämän reitin varrella. Myös naavaa ja luppoa roikkui valtavina kasvustoina kuusien oksilla. Maahan kaatuneet vanhat rungot ja juurakot olivat kauniita, kuin taideteoksia.
Reitti on tehty hankerahoituksella reilu 10 vuotta sitten. Luulen ison osan rahasta menneen laavuun, joka kylttien mukaan on kaiken kansan yhteisessä käytössä, mutta pääosin hirvimiesten hallinnassa. Laavu oli valtavan kokoinen, koristeltu kauttaaltaan hirven kalloilla ja sarvilla, penkeillä oli hirventaljoja ja liiteri oli täynnä puita. Huussissa oli pehmeää paperia ja Biolanin pehmeät reunat istua. Saranatkin oli paikallisen takomon työtä, aika viimeisenpäälle hienot!
