perjantaina, lokakuuta 04, 2013

Repovedellä retkellä

Me ei kovin useasti miehen kanssa kahdestaan aikaa vietetä. Pienempien lasten syntymän jälkeen meni viitisen vuotta, ettei oltu missään kahdestaan yön yli. Nyt on tasaantunut rytmi, että pari kertaa vuodessa ollaan pari yötä irti katraasta. Nyt oli eka kerta, että jätettiin koiratkin kotiin.

Pakattiin rinkat ja mentiin Repoveden kansallispuistoon kiertämään Kaakkurin kierros. Reissun aikana tosin pienten sattumusten takia ansiosta kierrettiin vähän ekstraakin. Kilometrejä kertyi noin 30. Yksi yö nukuttiin teltassa ja toinen laavussa.

Maisemat oli ihan uskomattomia! Repovesi on aivan alimainostettu paikka!


Eka lounastauko, uusi Trangia pääsi tositoimiin. Taustalla Olhava.

Olhavavuori. Kalliokiipeilijöiden mekka.

Näkötornista. Minä odotin juurella. Mulla on tosi paha korkeanpaikankammo.

Akka on kyllä hyvä koti.

Kivinen tie.

Värikästä alkoi jo olla.

Ihana valo!

Taas joku järvimaisema.

Polku meni aika rannassa toisinaan.

Koivikko.

Letut lettuina. Hillo unohtui kotiin.

Kengät ja jalat sai välillä huilata.

Olis ollu Haloselle maalattavaa.

Uskomaton maisema taas kerran.

Juolukan syysasu.

Toinen hotelliyö.

Nautiskelija tulen loimussa.
 

9 kommenttia:

  1. Nämä on niitä lomamatkoja, joita ei hinnoitella rahalla.
    Upeita kuvia teillä muistona.
    Eikö ole mielenkiintoinen pieni yksityiskohta sekin tuollaisten matkojen jälkeen, että puhtaan ilman jäljiltä tuntuu kuin koko yläkropan seutu keuhkoineen päivineen olisi uutta?
    Kaikkea hyvää syksyynne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan se tunne on juurikin tuollainen! Oli kyllä upea reissu.

      Poista
  2. Laatuaikaa hienossa ympäristössä olette viettäneet. Kirnukankaan hotellissa näyttää viihtyisältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli viihtyisä paikka! Pieni suolampi ihan vieressä ja aamulla kuunneltiin teerien pulputusta.

      Poista
  3. Oi, Repovesi! Se on vähän niinkuin lapsuuden takapiha mulle. En tiedä onko siellä nurkkaa jossa en olisi käynyt. Hienot maisemat.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä Uskomattoman upea paikka! Aion käydä uudestaan joskus, mutta kevyemmillä kantamuksilla. Ylämäet rinkka selässä otti toisinaan koville!

      Poista
  4. Tuttua minullekin tuo Repoveden maasto. En ole vuosiin enää käynyt, mutta kiva oli nähdä kuvia sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin muuten matkalla Vehkosuontien.

      Poista
    2. Oho! Taisitte mennä vähän pienempiä teitä pitkin. Olisitte poikenneet, olisin saattanut olla ihan pihalla hetken. Hih!

      Poista