lauantaina, maaliskuuta 19, 2011

Nyt itää

Kevät tuli ikkunalaudoille. Itämässä salaatin sekaan versoiksi auringonkukkaa, hernettä ja sinappia. Myös basilikaa ja sitruunamelissaa on jo taimella. Uutta alkua on ihana seurata.

Koiraelämä on lähtenyt sujumaan ihmeen helposti. Ainoa ihmetyksen aihe on, miten ollaan ikinä pärjätty ilman koiraa. Kunto nousee kohisten, kun tulee käytyä monta kertaa päivässä kävelyllä. Riesa on uskomattoman kiltti koira!

Tuleva viikko on touhua täynnä. Hiihtoreissun ruuat pitää miettiä ja laittaa valmiiksi, tarkistaa suksien voitelu, järjestää nuorimmaisen viisivuotiskemut, miettiä kamera-asiat reissulle (oma painava järkkäri + vaihtoputki vai lapsen kevyt pieni pokkari), käydä metsästysseuran talkoissa laittamassa ja purkamassa koiranäyttelyä, vaihtaa ahkioon jämäkämmät aisaputket + löysempi kuminauha ja liikkua paljon.

4 kommenttia:

  1. Nauti haasteellisesta viikostasi täysillä!
    "Kerrostalokolossissa" asuja saa hakemalla hakea elämäänsä noita yhtymäkohtia elävän luonnon kanssa, joita maalla-asuja ei voi edes välttää.
    Lohduttaudun: aika aikaa kutakin.
    Ihana lukea tekemisistäsi.

    VastaaPoista
  2. Tekemistä tosiaan riittää, enkä silti meinaa malttaa odottaa puutarhan möyrimistä. Tämäkinhän on periaatteessa "kerrostaloasumista", koska asumme koulun yläkerrassa. Onneksi kuitenkin metsän ja peltojen keskellä ja takapihalla on pieni puutarhapläntti luumupuineen ja marjapensaineen. Kesällä on ajatus myllätä se uuteen uskoon, laittaa paljon hyötykasveja ja pieni perunamaa.
    Kävin pari päivää sitten kaupungissa, mistä tänne muutimme. Heti ahdisti. En ehkä enää pystyisi elämään missään keskustassa. Oikein oli hankala hengittää kaiken pakokaasun ja tiepölyn takia! Kaikkeen kai tottuu ja elämä kuljettaa (toivottavasti joskus vielä kauemmas muusta asutuksesta)...

    VastaaPoista
  3. Oi! Minulta mennyt koirauutinen ihan ohi. Kaunis tapaus :) Täälläkin itää jo melkein! Yrtit voi hyvin ja ituja odotellessa.

    VastaaPoista
  4. Minun niin piti kanssa laittaa jo jotain kasvamaan, mutten ole saanut aikaiseksi. Taas hyvä muistutus :)

    VastaaPoista