sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2014

Länsimaisen ihmisen ahdinko

Tulen vähällä toimeen, olen aina tullut. Nyt olen saanut paljon töitä. Jopa niin paljon, että olen joutunut kieltäytymäänkin. Kahdessa keittiössä nyt kuitenkin käyn hääräämässä ja omaa toiminimeä pyöritän samalla. Villiyrtti-iltoja olen vetänyt työpäivien jälkeen. Huoh.

Koko kesä menee kiireessä. No onhan se Laatokan reissu tulossa, elokuussa UKK:n kansallispuistoon ja syyskuussa Extreme run-tapahtumaan. On siis mitä odottaa.

Silti vähän kaihertaa se, että rauhalliset hitaat aamut kotona ovat tältä kesältä unohdettava. Samoin retket perheen kanssa lähikohteisiin ja puutarhassa hääräilyt. Melomaan en ole ehtinyt kuin pari kertaa koko kesänä.

Ketunlieko.

Suopursu kukkii jo.

 

4 kommenttia:

  1. Yritä nyt niillä pienillä vaipaillasi rentoutua, ettei mene kesä ohi ihan huomaamatta..:)

    VastaaPoista
  2. Nyt on sitten toteutettava "tunti luonnossa"-konseptia. Koeta nipistää aikaa pieniin luontoretkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ajatus. Aamuisin olen koirien kanssa pidentänyt lenkkejä, on niin ihanan rauhallista ja raikas ilma.

      Poista