torstaina, helmikuuta 16, 2012

Herkuttelua

Dietti ei todellakaan ole pysynyt. Ystävänpäivän kunniaksi hemmottelin perhettä mutakakulla mascarponevaahdon kera ja sitten oli vielä laskiaispullia.



En ole hirveästi ehtinyt mitään. Työkuvioita on hiottu ja olen saanut hommia kesäksi ihan reilusti. Ei taida lomailuun ja pitkille melontaretkille jäädä aikaa. Vuoksen loppupätkä ja osa Laatokkaa piti käydä kesäkuussa valloittamassa. Saa nähdä.
Töitä on kuitenkin tehtävä kun niitä on. Ihan täpinöissäni olen siitä, että saan tehdä mukavia hommia maksua vastaan!
Aloitin neulomishommia kyllä iltapuhteina. Pitkät pyhäsukat tulossa. Raitoina Novitan Polku paprika-sävyssä ja tummansininen Novitan merinovilla.


Luontoon liittyviä kivoja oheistuotteita olen yrittänyt miettiä. Villein ja kokeilunarvoisin on kalan selkänikamakoru. Isojen kalojen selkäruotoja olen keitellyt, ruokasoodalla ja sitruunalla poistanut värit ja hajut. Sitten vaan pieni siistiminen ja nauhaan pujotus. Ennen niistä on tehty lapsille helistimiä, kansanperinnekirjassa niin kerrottiin.
Tässä vielä minun friikki. Sain orkidean lahjaksi 8 vuotta sitten. En ole ikinä vaihtanut sille multaa. Kukkii 10kk vuodessa. Nytkin se on toukokuusta asti ollut kukassa. Taidan kirjoittaa orkidean hoito-oppaan...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti