perjantaina, joulukuuta 17, 2010

Nami nami
Päätin aloittaa leipomisen joulua varten. Matkaa joulunviettopaikkaan on kuitenkin sen verran, ettei tuoreet leipomukset pysy lämpiminä, joten kukaan ei huomaa onko syötävät käyneet pakkasessa vaiko ei.Tässä talonpojanleipiä suklaalla ja erilaisilla pähkinöillä höystettynä. Ihan älyttömän hyviä ja yksinkertaisia, taikinaan ei juuri muuta tule, kun voita ja sokeria siirapilla höystettynä.
Tässä paraisten piparkakkuja ja parmesaanibasilikagrissinejä.
Juustoisia aurajuustotäytteisiä sarvia unikonsiemenillä. Taikinassa ekstra-annos juustoa. Voitte varmaan jo päätellä, että
rakastan juustoja...

Ja sitten ihan oikeita viipurinrinkeleitä. Ai että tykkään niistä. Löysin kaupasta muskottikukkaa, jolla rinkelit maustetaan ja päätin kokeilla. Koe onnistui (maistuivat ihan samalta, kuin markkinoilta ostetut), joten päätin leipoa näitä jouluksikin. Tein "sopivan kokoisia", uunipellille mahtui kaksi. Tuoksu oli huumaava.
Aion vielä viikonlopun aikana tehdä perinteistä mallasleipää ja maalaislimppua. Ehkä myös maustekakkua ja kreikkalaisen yllätysleivän (sisälle tulee keitettyjä kananmunia, yrttejä, fetajuustoa ja oliiveja.
Leipominen on ihanaa. Kun aamulla pääsin vauhtiin, en meinannut malttaa lopettaa ollenkaan. Tein vielä ruuaksi kunnon kotihampurilaisia, joihin leivoin sämpylät ja tein fetalla täytetyt pihvit väliin. Kunnon herkuttelumeininkiä ja tuhtia mutta terveellistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti