tiistaina, huhtikuuta 28, 2009

Paha mieli
pysyy loitolla, kun ei ajattele sitä. Tekee niin paljon töitä, ettei putkiaivoissa liiku muut asiat. Näkisittepä minun kädet! Olen vihdoinkin päässyt jopa viikoksi eroon kynsien pureskelusta. Käytännössä siis minulla on pikimustat kynnenaluset. Ei ollut ennen tätä ongelmaa. Peukalonjuuren rakkula on puhjennut ja rupi revennyt jo niin monasti, ettei varmasti enää parane kunnolla. Sormeni ja käsivarteni ovat täynnä nirhaumia, naarmuja ja rupia.
Olen tosiaan hukuttanut murheeni työhön.
Eilen tuli kesken haravoinnin puhelu. Isä menee huonompaan kuntoon päivä päivältä. Sain yksityiskohtaista kertomusta normaalin päivän kulusta, eikä se ollut kaunista kuunneltavaa. Minun työhullu maatalon lihaskimppuisäni ei jaksa edes rantasaunaa laittaa lämpenemään.
En hyväksy asiaa. Takaraivossa huutaa ääni menemään sinne, olemaan isän lähellä. Mutta en uskalla. Minua pelottaa. En varmasti muuta tekisi kun itkisi. Kotona en voi itkeä, koska lapset vaan suotta hätääntyisivät.
Paha mieli tulee aina, kun poikani piirtää paperille traktorin, jossa ukki ajaa. Paha mieli tulee, kun mietin kalastamista, risusavottaa, käpylehmiä, kevään roskien polttamista, perunamaan tekemistä tai karjalanpaistia. Asioita on loputon lista. Kaikista niistä saan nyt ylitsepääsemättömän siteen omaan lapsuuteeni ja touhuihin, joita isän kanssa tehtiin. Kalamuistot ovat parhaimmat.
Mitä minä teen? Minä en osaa olla. En osaa edes puhua asiasta ja sen ahdistavuudesta kenellekkään. Menenkö vai jäänkö? Olen haravoinut jo pihan ja puoli metsää.

5 kommenttia:

  1. Mitä jos menisit...?
    Tai mikä minä olen ketään neuvomaan.
    Itsestäni vaan tietäisin: ellen menisin, katuisin niin että mitkään pihat ja metsät eivät riittäisi sille haravoinnille.
    Minulle tuli pala kurkkuun hyvästä kirjoituksestasi. MInä pelkään koska minulle tulee soitto, vaikka toistaiseksi ei ole mitään sellaista ilmassa.

    VastaaPoista
  2. Tunteita ei pääse ikuisesti pakenemaan. Joskus ne on kohdattava. Uskoisin olevan sinulle parempi, jos menisit. Pääsisit käymään kaiken konkreettisesti läpi, vaikka uskon kyllä, se tulee olemaan vaikeaa.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi11:03 ap.

    Mene rakas. halipusi isopee.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi5:30 ip.

    Hei,kokemuksestani suosittelen että mene tai myöhemmin ehkä kaduttaa mikset mennyt. Myös isäsi tarvitsee sinua ja tukeasi vaikka et ehkä osaisi tilanteessa mitään tehdäkään, läsnäolo riittää sekä keskustelut, ne jää viimeiseksi mieleesi kuitenkin.Kotona lasten edessäkin saat itkeä, kyllä lapset ymmärtää kun selittää miksi on pahamieli,lastenkin täytyy saada surra tilannetta myös etukäteen, miksi kaunistella asiaa lapsillekaan koska sairauden totuus tulee julmasti eteen jokatapauksessa. M

    VastaaPoista
  5. Mene. Varmasti oma ja isäsi olo helpottuisi. Minä menetin rakkaan isäni kohta viisi vuotta sitten. Se on edelleen sellainen asia jota en uskalla ajatella loppuun asti. Sinulla on kiva blogi ja kirjoitat hyvin:) Voimia!

    VastaaPoista