Ahkio

Olin katsellut ahkioita (ja niiden hintalappuja) aikani ja päätin saada halvemmalla. Muoviset ahkiot olivat kaikki joko liian lyhyitä tai luiruja, joten etsintämatka isoon kaupunkiin oli edessä.

Ehkä kuudes tai seitsemäs kauppa oli paras tarjonnaltaan. 165cm pitkä jämäkkä ahkio löytyi ja hintaa oli 85 euroa. Painokin vain 7 kiloa.

Armeijan ylijäämäkaupasta löytyi halvalla hyvä nippu vahvaa narua, Motonetistä aurausviittoja ja oman kylän superkaupasta pultteja, lenkkejä, paksua kuminauhaa ja kaupan ulkoroskis tarjosi vielä pakkausnauhat kaupanpäälle. Ison palan vettä ja tuulta vastustavaa vahvaa kangasta olin ostanut kauan sitten kirppikseltä neljällä eurolla. 

 

 Siis hommiin. Ompelin kankaan muotoon, tein kujat aurausviitoille (helpottaa pakkaamista, kun kangas ei lötkötä miten sattuu vapaana) ja kiinnitysreunoihin piilotin jämäkkää pakkausnauhaa. 

 Homma pakettiin poraamalla ja pulttaamalla, kuminauha lenkkeihin ja koukut paikoilleen.

Yllättävän kova homma. Ompelukone ei tykännyt oikein mistään, etenkään pakkausnauhasta, mutta selviytyi tehtävästä kiitettävästi.

Sormenpäät oli tunnottomina muttereitten väännöstä. Pitää katsoa käytännössä tarviiko kannat sahata pois reunan alta. En haluais.

Vain aisa puuttuu.

Kuten huomata saattaa, pultteja ei säästelty.

Haka hakanen. Aion vaihtaa paremmat tilalle, jos tarve vaatii.

Aurausviitat voi tarvittaessa ottaa käyttöön retkellä, on vaan pujotettu sisään.

Mallia ihan vähän kopioitu Savotan Paljakka-ahkiosta.

Aurausviittojen heijastimia liimasin ympäri ahkiota, helpottaa hämärässä kamojen löytämistä. Pikaliimaa on myös kämmenissä ja sormissa kiitettävät määrät.

 Tilasin varustelekasta tetsarin vetovaljaiksi. Vetonaruun tulee (uusi suosikkituotteeni) aurausviitat ristikkäin, ettei ahkio hyppää alamäessä selkään.

Ensi viikolla on kolmen päivän reenausretki hiihtovaellusta varten. Kipakoita pakkasiakin on luvattu.

 

Ähräystä ja mielikuvitusta

 

Halusin hommata ahkion talviretkiä varten, mutten ollut valmis sijoittamaan siihen satoja euroja. Pistin mielikuvituksen rattaat rullaamaan.

Kohta kaikki on valmista. Esittelen sitten valmiin tuotoksen kuvien ja ratkaisujen kera.

Olen kovin iloinen, että osaan tehdä jotain itse!  

Kuva on Suomen luonnonsuojeluliiton lehtisestä. Kerrankin mielenosoitus on tuottanut tulosta...

Koulussa

Olin koulussa metsässä. Testailtiin omia varusteita ja yöpymistä puolijoukkueteltassa. Kaksi eri lumikenkäretkeäkin tehtiin ja kokkailtiin avotulella. Tuli todellakin kokeiltua kunnon ääriolosuhteissa olemista, pakkasta oli yöllä 30. Heräsin monasti siihen, että naama oli ihan jäässä. Omat lumikengät meni rikki, joten uudet on pakko hommata.

 

Lumikenkäily on minun juttu. Pidän siitä, että niillä pääsee paikkoihin, mihin suksilla ei. Umpimetsissä samoillessa näkee ja kuulee kaikkea jännää. Näin pyiden kieppejä, kettujen ja jänisten jälkiä, kärpän polun koloineen, pohjantikan nakertamaa puuta ja käpylinnun siivottoman ruokapaikan. 

 

Testasin miten kuivattu jauheliha käyttäytyy retkellä (hyvinhän se meni) ja kehittelin kameralle lämmintä koteloa. Pakkasen takia ei nimittäin kamera ollut kovin yhteistyöhaluinen.

Kaikenkaikkiaan mukava reissu. Olen taas vähän viisaampi kuin aiemmin.

Ai niin, retken aikana sain viestin, että minut on yksimielisesti hyväksytty metsästysseuran jäseneksi!  

Taivaita

 Kaikenlaisia taivaita sitä on nähty. Ihmeellinen on pilvien maailma.

Painia

Miten voikin pieni ihminen olla niin innoissaan painiharrastuksen aloittamisesta? Alkuverryttelyissä oikein nauroi ääneen juostessaan. Kesken tunnin tuli antamaan ylävitoset eteisen puolelle.

 

Tärkeä virstanpylväs eskaripojalle, ihan oma harrastus, joka on enemmän kuin mieleinen.

Ensikerrasta lähtien pienin pirpanainen pääsee uimahalliin äitin kanssa aina painin ajaksi. Jospas oppisi vahingossa vaikka uimaan ennen kesää.

Mäessä

 Ihanat ulkoilusäät koko viikonlopun. Jäärä on vältellyt kalansyöntiä, sanonut tykkäävänsä vaan lohesta. Eilen paneroin kuhafileitä ja sanoin sen olevan lohta. Poika santsasi kaksi kertaa ja kehui makoisaksi. Lopussa kerroin totuuden.

Isoin oli laskettelusynttäreillä aamusta iltamyöhään ja oli uskaltanut laskea hurjia rinteitä. 

Mies kävi metsällä ilman saalista, mutta viikonlopun aikana tuli kaksi isoa haukea järvestä (5kg ja 3,5kg).

Putki

Sain uuden putken kameraan ja olen ottanut hirveästi kuvia, kamera on koko ajan mukana. Hiihtämässä on tullut käytyä (tänäänkin 13km) ja uimahallissa uimassa, lumikenkäilemässä ja testaamassa umpihankisuksia. Tunnen itseni suorastaan urheilulliseksi! Kunnonkohotus käynnissä.

 

Ainoa aikuinen

Olin taas viikonlopun kotona kahden pienimmän kanssa. Mies messureissulla ja vanhin muutenvaanreissulla. Jotenkin ihmeen rauhallista. Kokeiltiin suksia, rakennettiin iso lumiluola (siinä mahtuisi nukkumaan ja haaveilen vähän kokeilla) ja luettiin. Lintujen ruokintapaikalle ei ole uusia lajeja ilmestynyt, vaikka muutaman kerran päivässä otan kiikarit silmille ja tarkastan tilanteen. Saunominen maistuu hyvälle, vaikka ei vedä vertoja puukiukaan lämmölle. 

Minulla on hyvä tunne, että saan koulutehtävät tehtyä. Tein etäpäiville tarkan lukujärjestyksen, jota noudattamalla kohoaa kunto ja tieto. 

Kotona tykkään

erityisesti näistä sopukoista.

Tietokoneen yläpuolella oleva ikivanha taulu nimeltä "Loitsu". Olen sen kirppikseltä kahdella eurolla ostanut kauan kauan sitten.

Sängyn vierellä on vanha kulahtanut seinävaate. Kun odottaa unta, voi kuvitella itsensä metsään.

Karhula-Iittala Lasitehtaat juliste on kaunis, en kyllästy siihen ikinä.

  Tässä kolme kivaa. Onko teillä suosikkipaikkoja kotona? Miksi?

Uudistusta

 No voiko muka olla ostamatta, jos kirppiksellä tulee vastaan Kukkapuron vanhan tuotannon Karuselli-pöytä 40 eurolla? En ainakaan minä voinut. Yllättävän hyvin mahtuu viisi henkeä ympärille, vaikka pöytä näyttääkin pieneltä. Keittiössä alkaa olla jo isoja nimiä: Yki Nummen Lokki, Ilmari Tapiovaaran Domus-tuolit ja nyt uusi perheenjäsen. Pöydälle haluaisin vielä jonkun värikkään jalallisen lasimaljan ja pöydän alle ison pyöreän maton, mikä kestää lasten elämää.

Hiihtohommat

on mukavia hommia. Tänään piti hiihtää vaan max.8km, mutta sukset piti ja luisti, maisemat oli ihanaiset ja oli vaan niin mukavaa olla yksin, että hiihdinkin 13,5.

 

Talviverkkojen laitto

Tuli kysymys miten verkot laitetaan jään alle. Meillä ei ollut aiempaa kokemusta, mutta neuvoja olimme saaneet. Yritän nyt kertoa, miten me teimme homman.

Etukäteen on hommattava verkko (meillä se on 60 metriä pitkä, 3 metriä korkea ja silmäkoko 50 millimetriä). Nailonnarua (sitä oranssia) pitää olla hirvittävän paljon, meillä sitä on noin 130 metriä, että verkon saa yksin katsottua. Kaira ja tuura on tietenkin oltava ja verkon uittoon tarvitaan pitkiä riukuja tai rimoja. Meillä oli kapoista lautaa (päistä yhteen naulattuina niistä tuli 12 metrinen pökäle).

Varaa hommaan aikaa ja lämmin vaatetus. Vettä pelkäämättömät hanskat ovat oiva valinta myös.

1. Jäähän tehdään tarpeeksi iso avanto, mistä riuku mahtuu menemään. Tästä avannosta verkko myös aina katsotaan. Syvyys kannattaa kokeilla narun ja painon avulla, että verkko mahtuu korkeutensa puolesta.
2. Mitataan riuun avulla seuraavan avannon paikka ja hakataan taas jäähän reikä.
3. Teimme riukuun koko matkan mittaisen naruvirityksen (molemmissa päissä riukua naulalenkit, joissa naru oli kiinni), se helpotti avannosta toiseen ujuttamista.
4. Pitkä naru kiinnitetään riukuun hyvin, ettei varmasti pääse karkuun. Naru siis ujutetaan koko avantoketjun läpi ja sillä sitten lopulta vedetään verkko jään alle.
5. Riuku ujutetaan avantoon ja suunnaksi otetaan seuraava aukko. 
6. Toisella avannolla (jos riukuun on tehnyt naruvirityksen, ei tarvita kairan reikää isompaa reikää jäähän) nostetaan naru jään pinnalle (meillä apuna oli keppi, johon oli tehty naulasta koukku)
7. Narua "kelaamalla" siirretään riukua eteenpäin. Kun riuku näkyy taas seuraavassa päätepisteessään, tehdään taas reikä kairalla.
8. Riukua uitetaan niin kauan, kunnes verkon mitta on tullut täyteen. Viimeinen avanto hakataan tarpeeksi suureksi (pitkulaiseksi), että uittoriuku saadaan vedetyksi pois jään alta.
9. Riuku pois avannosta ja naru irti riuusta.
10. Kipitetään ensimmäiselle avannolle ja kiinnitetään verkko huolella narun päähän.
11. Toinen jää huolehtimaan, että verkko soljuu avantoon ilman sotkuja ja toinen menee viimeiselle avannolle vetämään narulla verkkoa.
12. Kun verkko on tullut toiseen päähän, hilataan sitä vähän matkaa takaisin päin, ettei matkalle jää sotkuja.
13. Molempiin päihin laitetaan sen verran narua, että verkko painuu pohjaan. Avantojen poikki laitetaan keppi, jonka päälle y:n muotoinen karahka pystyyn. Y-kepissä on verkon naru kiinni (ei pääse naru siis jäätymään pinnan päälle).
14. Sitten vaan kaloja odottelemaan. Meillä on jo saatu kaksi haukea, lahna ja kuha alle viikossa! 

Jonkinmoista urheilua

Eilen veimme verkon järveen. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta totuus on toisenlainen. Ensin taivallettiin pellon poikki raskaassa nuoskalumessa rantaan, keskelle järveä, olalla verkon uittopuut, kaira, tuura, lapio, verkko, juomista, narua ym.tarpeellista.

 

Perillä alkoi itse urakka. Viisi avantoa piti tehdä, ennenkuin verkko oli aloillaan. Viisi ja puoli tuntia meni aikaa. Huh huh sanon minä. Selkälihakset on nyt aika juntturissa, mutta haaveissa on tuore kala ruokapöydässä pari kertaa viikossa. 

Marthyyr

 

Minä en jaksa enää itsekkäitä marttyyri-ihmisiä. Minun elämässäni semmoinen on ollut ja koko ikäni olen kuunnellut mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Juttuja siitä, miten olisi ollut mahdollista opiskella ja tehdä vaikka mitä, mutta muitten ihmisten takia asiat jäi tekemättä. Lapsetkin ovat olleet kamala riesa, ei voinut harrastaa, koska työ vei kaiken ajan. Nyt jutut ovat muuttuneet entistä hurjemmiksi ja sanoin, että en halua enää kuunnella.  No mitäs sitten? Sitten isketään marttyyri-vaihde silmään. 

 Mutta mikäs tässä, en kuuntele. Olen ottanut yhden uudenvuodenyritykseni käyttöön ja sanonut ei. Ollut taipumatta marttyyrin tahtoon (tai paremminkin mielenjuolahdukseen). 

  Luulisi olevan raskasta elää kuvitellen, että maailmassa ei ole muita ihmisiä.

Ilo tuli

 Raketti- ja tinahommat katsottu, uudenvuodenpäivä meni makoillessa ja vieläkin väsyttää. Pitäisi lukea kahteen tenttiin, opetella tähtikuvioita ja kirjata ylös kaikki eri lintulajit, mitä silmien eteen tulee seuraavan puolen vuoden aikana. Tulevan viikon olen ainoa aikuinen perheessä, mies lähtee messureissulle. Päiväkotikin on vielä kiinni. Ei siis lukurauhaa, mutta linturetkelle taidan lapset viedä.

 

Tänä vuonna yritän:

• Kuunnella enemmän itseäni
• Sanoa ei jos en jaksa
• Harrastaa talviverkkokalastusta+pilkkimistä
• Hiihtää
• Viettää säännöllisesti ja vuorollaan jokaisen lapsen kanssa kaksistaan aikaa
• Juoda enemmän vettä (kuulostaa tyhmältä, mutta en osaa juoda sitä niin paljon ku pitäisi)
• Kohottaa kuntoani keinolla millä hyvänsä

• Viettää ystävien seurassa enemmän aikaa  

Olishan tuossakin jo aikalailla. Ja huom. nämä ovat yrityksiä, ei lupauksia.