maanantaina, toukokuuta 26, 2014

Hopi hopi

 Tällä viikolla on niin kiirettä, että joudun nipistämään yöunista. Enkä pääse lasten kevätjuhlaan.Kamalaa.

Viikonlopun vietin köysitoiminnanohjaajakoulutuksessa. Vaikka kärsin kamalasta korkeanpaikankammosta, menin kalliolta alas. Voitin itseni moninkertaisesti. Täytyy vaan treenata korkealla olemista, kyllä se siitä karisee. Kurssilla oli myös kova kiipeilijä, joka oli päässyt pelkonsa yli, joten toivoa on.

Eka päivä oltiin sisäseinällä ja toinen kalliolla. Paljon tuli uutta asiaa ja paljon vanhan kertausta.




Minä menossa alas. Jalat tutisi!

 

keskiviikkona, toukokuuta 21, 2014

Villejä touhuja

Olen onnekas. Asun syrjäkylällä, maaseudulla ja sain töitä neljän kilometrin päästä. Hommasin polkupyörän työmatkoja varten, talvella pääsen latua pitkin.

Mesiangervoa keräämässä.
Vaikka töitä nyt piisaakin (kaksi työpaikkaa oman yrityksen lisäksi), olen yrittänyt ehtiä villiyrttejä poimimaan ja säilömään. Olen pitänyt pari villiyrttikurssiakin. Oma puutarha rehottaa luonnontilassa, en oikein ehdi paneutua.

Mesiangervo-koivu-jalkakylpy elvyttää ja virkistää.
Juoksu taas irtoaa. Jaksoin mennä 8,5km lenkin. Nyt täytyy aloittaa melominen kunnolla, koska Laatokan retkeen on vain kuukausi. Meitä lähteekin tänä vuonna pieni porukka, vain viisi melojaa. Puolet enemmän olisi ollut mukavampi. (Nyt jos joku kiinnostuu, niin mukaan vaan!) Näen vihdoinkin Sortavalan saariston!



Alakuvissa tosi villiä gourmetta. Kuhan päällä nokkos-villikuminavoita ja kuumakylvyssä käyneitä horsmia. Couscousissa on peltokanankaalia. Voikukannuppuja paistoin voissa sipulin kaverina (uusi suosikkiherkku, sopii huvin leivän päälle vuohenjuuston kaveriksi) ja villiyrttisalaattia vaahterankukilla.


 

perjantaina, toukokuuta 09, 2014

Mosku

Mosku on ihana. Ja rasittava. Ihan niinkuin kuka tahansa meistä. Mosku on alskalaisen ja siperialaisen sekoitus, rakkauslapsi itärajan kupeilta. Se on aika paljon isompi, kuin perus husky. Kerron vähän koira-arjesta Moskun kanssa, plussia ja miinuksia.

Herättelyä.
  • Mosku nukkuu jalkojeni päällä, pitää sääriäni tyynynä. Toisinaan herään jalat puutuneina, mutten henno ajaa Moskua lattialle.
 
  • Aamulla se työntää kuononsa kaulalleni heti, kun huomaa minun avaavan silmät. Kenenkään muun herääminen ei aiheuta sängystä nousemista. Mosku on tottunut siihen, että minä vien ulos ja hoidan aamuhommat. 
 
Ulos. Nyt!
  • Kun Mosku haluaa ulos, se menee eteisen oven eteen makaamaan. Se painautuu ihan kiinni oveen. Ohi ei voi mennä. Joskus tulee myös ulvontaa ja matalaa ihmeellistä örinää, jos ulos ei päästä tarpeeksi nopeasti.
 
  • Mosku haluaa iltaisin maata kerällä sohvalla minun vieressäni. Typeräähän se on, päästää nyt iso koira sohvalle. Mutta se on niin ihana.
  • Joka kerta, kun tulen kotiin, Mosku hyppää etutassut olkapäilleni ja on vilpittömän iloinen saapumisestani.  
Ja sitten vähän myös miinuksia. Niitä kuitenkin on. Osa tosin sellaisia, joille nykyisin vaan nauraa.

- Emme enää juurikaan käy missään kylässä. Koirille ei ole hoitajaa ja moneenkaan kyläpaikkaan ei koirien kanssa voi mennä. Useilla tutuillamme on myös koira/koiria, joten eipä heidän luo omia viedä mukana ilman tappeluita.

- Mosku on kova vetämään, tietenkin. Lenkittäminen ilman vyötä on toisinaan aika tuskallista, meinaa käsi lähteä koiran mukaan.

- Moskulla on aika suuret vietit lisääntyä. Olen hakenut sen muutaman kilometrin päästä naisista, enkä uskalla enää päästää sitä irti juoksentelemaan. Ennen se pysyi lähelläni metsälenkeillä.

- Kun jätän koirat yksin kotiin, on joka ikinen kerta Mosku tuhonnut jotain. Edes jotain pientä. Eilen oli taas huulirasva pureskeltu pilalle ja käsirasvapurkki oli kuljetettu eri huoneeseen. Joskus se on syönyt kokonaisen ruisleivän keittiöstä, Fiskarsin retkikirveen varren se on purrut ihan käyttökelvottomaksi ja puhelinkin on mennyt rikki. Onneksi koko ajan vähemmän. Jos olen kauan poissa, haen pakkasesta Moskulle jäisen hirven luun järsittäväksi.

- Mosku kerjää kaikkea ruokaa. Se asettaa kuononsa reidelle raskaasti ja tuijottaa. Tai pöydän kulmalle. Se on huvittavaa.
Pyytä, mmm.
Mmm...makkaraa.
Anna leipää!

Vähän voisit antaa jotain.
Ihan huomaamattomasti tässä pyydän edes pientä murusta.


Rento kerjäysasento.
Hei mitäs nuo on? Syötävää?
 On pakko myöntää, että Mosku on sulattanut minut. En osaisi enää ajatella elämää ilman sitä. 

Juoksukaveri.
Kaverukset.

Vetojuhta.
Maailman kaunein koira.






 

sunnuntaina, toukokuuta 04, 2014

Puuhia

Tänään käytiin taas retkellä Oravivuoren näkötornissa. Käytiin myös rannassa kummelilla. Keli oli kirkas ja aurinkoinen. Kotimatkalla pyrytti lunta! Retken jälkeen kävin juoksemassa 8,5km lenkin. Ylämäet kävelin, mutta muuten sujui ihmeen hyvin.

Villivihanneksia on syöty oikein urakalla. Salaattia emme enää osta kaupasta lainkaan, vaan vedämme hyvällä ruokahalulla voikukanlehtiä ja vuohenputkia. Säilöin voikukannuppuja etikkaliemeen, tuli tosi hyviä!
Nuput kuin kaprikset menossa patongin sisään vuohenjuuston kaverina.
Nokkos-maitohorsmapiirakka.