perjantaina, tammikuuta 31, 2014

Kalaa ja pakkasta

Verkkoa on käyty tyhjentämässä ja herroiksi on syöty. Mateitakin on tullut ja lypsin mätiä talteen. Matikoiden ja isompien kuhien nahkat olen ottanut jemmaan, koska aion kokeilla nahan parkitsemista joku päivä.
Kuvassa oleva vanha lapiokaira ei oikein toimi. Vaatis enempi lihaksia.
Mateennahkojen suolavedessä liottelua. Limaista puuhaa.
Tein ladun jäälle järven ympäri. Ihanaa on ollut suihkia aurinkoisessa pakkassäässä, vaikka vähän liiankin kylmä on meinannut olla.
Siinä se nyt on.

Tässä vielä kuva partasuupurkista avannossa. Se toimii edelleen!


Punajuurimehuun leivottu leipä. Maailman parhainta!



Kalakaveri.

Ruokakomero.

Herkku.
 

maanantaina, tammikuuta 27, 2014

Pilkkihommissa

Oltiin sunnuntaina neljä tuntia Päijänteellä pilkkiretkellä. Kelit vaihteli, eikä ahvenet tarttuneet pilkkeihin. Kaksi pientä ahvenaista saatiin, punaiset posket ja hyvät yöunet. Illalla käytiin vielä miehen ja Moskun kanssa jäällä hiihtämässä, joten tuli ainakin ulkoiltua tarpeeksi...

Pikku inuiitti.

Lumipyry peitti horisontin.


Lunta tulee.

Välikahvit.

Näyttää mereltä.
 

perjantaina, tammikuuta 24, 2014

Venkoilua

On saatu verkot jään alle. Miehellä on lähijakso opiskeluissa, joten olen hoitanut verkot ihan yksin. Tai no olihan minulla koira eilen mukana.
Toisen pään avantoon kehitin ihan itse apukeinon, ettei pakkasilla (eilenkin -24) verkkonaru jäädy avannon reunaan. Leikkasin partasuu-jugurttipurkista pohjan pois ja työnsin kairanreikään. Hyvin toimii!

Saalista on tullut ja kuhaa on syöty. Isoin körmyniska on ollut yli kolme kiloinen. 

Metsässä on tullut käytyä aika vähän. Kova pakkanen ei ole pitkille reissuille houkutellut. Tässä nyt kuitenkin jotain viimeaikojen touhuista:
Linssiluteet itselaukaisimen kanssa kalassa.

Jäädytettiin Moskulle arestiaisa jäälle, ei karkaa naisiin.

Kävelyllä metsässä.

Ihana valo ja huurrepuut.

Sikurirouskurouheella leivitettyä kuhaa ja linssi-kasvis-couscous.

Monta asiaa samalla kertaa.

Joululahjakirveen testausretkellä.

Sytytin tulet magnesiumtikulla ja kaikella mitä luonnosta irti sain.

Käsitöitä, puukko ja kirves ei tosin omia tekosia.

Cousteau kahvilla.

Tykkään Luhkka-viitasta. mutta näytän siinä mahottoman lihavalta...

Lasten tasapainorata metsässä.