sunnuntaina, lokakuuta 06, 2013

Suolla

Heti kun pääsi pienelle minivaellukselle, tekisi koko ajan mieli uudelle reissulle. Eilen kuitenkin tyydyin käymään suolla karpaloitten perässä. Joku muu oli ehtinyt vakiopaikkaamme ennen meitä, mutta pari litraa saatiin. Kuivaan ne retkimuoniksi.

Ihailijat saaliin ympärillä.
Eilen tuli myös lihaisaa saalista. Mies sai pyyn. Minä sain viettää aikaa Inarissa asuvan ystävän kanssa, joka tuli pitkästä aikaa kylään. Syötiin sikurirouskulla höystettyä kuhaa, punajuuria+halloum juustoa ja sokeroituja porkkanoita+palsternakkoja. Jälkkäriksi tein mustikkakukkoa ja vaniljakastiketta.

Tämä pohjoisen ystäväni on kultaseppä. Päivitin taas koruvarastojani. Käykää katsomassa Uoma designin sivuilta, miten hienoja koruja voi tehdä kierrättämällä vanhoja hopealusikoita! 




2 kommenttia:

  1. Miten kuivia teet karpaloista? En ole koskaan niitä kuivannut. Mustikoiden kuivaaminen on jäänyt tavaksi, ja teen niistä aivan kuivia ja jauhan mustikkapölyksi. Tulee hyvää kiisseliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kuivata yhtä kuiviksi kuin mustikatkin, tosin hitaasti tuntuvat kuivuvan.

      Poista